Kirjoittaja
Pirkanmaalainen nainen kokkailee itselleen ja aviomiehelle.
|
23.07.2011 - 03:45
Nyt kyllä täytyy myöntää, et nää roskapostaajat on vieny ihan maun koko bloggaamisesta :(
Saattaa yhen yön aikana olla 30 uutta roskapostia ja vuodatus on neuvoton.Nytkin on jo toi kirjainkommentti päällä..
Tänään kuiteski tein ihanan maukasta makaronisalaattia ja kuva ei oo kovin hieno, mut voin taata et maku on hyvä.

Aineksina oli:
200g makaronia keittämättömänä(keitin lihaliemessä)
2 tomaattia pieniks kuutioituna
½ kurkku pieneks kuutioituna
! buffalomozzarella revittynä joukkoon
4 kevätsipulin varret silputtuna
2 ananasrengasta pienittynä
maissia kourallinen
kastike:
n.3rkl sitruunavalkoviinietikkaa
3rkl öljyä
suolaa
sokeria
mustapippuria
savustettua paprikajauhetta
hieman vettä
Maistelin kastiketta kun tein ja en osaa tarkkaa määrää sanoa.
Kaikki aineet sekasin ja kastike sekaan ja annetaan maustua.Nom nom..
04.06.2011 - 00:51

Salaatissa vihreitä ja tummia viinirypäleitä
jäävuorisalaattia
punasipulia
kylmäsavulohta
pastaa
kurkkua
kirsikkatomaatteja
tuoretta tilliä
oliiviöljyä
valkoista balsamicoa
22.05.2011 - 18:58

300g kierrepastaa
prk Arla Apetina® Snack, pehmeää välimerellistä juustoa aurinkokuivattujen tomaattien kera
prk ananaspaloja
3 broilerin koipireisipalaa
maustekurkkua
punasipulia
oliiveja
lime-sitruunapippuria
suolaa
aromimaustetta
Kypsennä broilerit uunissa ja ota lihat erikseen.Keitä pasta ja sekoita kylmän pastan joukkoon muut aineet.Myös öljy,joka tulee juustopakkauksesta.Mausta.
24.04.2011 - 00:05
Tänään tämmöstä ruokana

Perussalaattia tomaatilla kurkulla ja punasipulilla.Lisänä naudan sisäfilettä,piparjuurikermaa ja valkosipulikrutonkeja.
08.03.2011 - 22:27
Kotona olevista aineksista tehty pastasalaatti, joka oli kyllä maukas.

fusillipastaa
pekonia
sipulia
kebablihaa
mungpavun ituja
tomaattia
maustekurkkua
Kastikkeena Turkkilaista joghurttia, johon raastoin valkosipulia ja lisäsin suolaa.
07.01.2011 - 22:28

250g fusillipastaa 450g broilerinfilettä suikaleina(mausta oman maun mukaan) rkl kapriksia ½ punasta paprikaa
1 tomaatti
prk maissinjyviä
1 suolakurkkua 1 punasipulia ja balsamicoa 100g fetajuustoa 2prk kermaviiliä ranch dippikastikejauhe ½dl majoneesia
Keitä pasta ja jäähdytä.Pilko paprika,tomaatti,suolakurkku ja fetajuusto.Tee punasipulista puolirenkaita ja laita balsamicoa päälle ja anna maustua.
Sekoita ainekset ja tarjoile.
Tee kastike ja sekoita aineksien joukkoon ja anna maustua.
Molemmat versiot on hyviä
.
20.11.2010 - 06:42
Taannoin tehtyä:

jäävuorisalaattia
tomaattia
maissinjyviä
paistettua kananmunaa
broilerin filettä
chilinmakuisia nachoja
rucolaa
09.10.2010 - 00:18

Salaattia ja täytettyjä sämpylöitä:
jäävuorisalaattia
tomaattia
maissinjyviä
paistettua kananmunaa
broilerinrintaa
kastikkeena valkosipulikastiketta
17.09.2010 - 22:26
Huomasin että teinkin aikalailla samoista aineksista pastasalaattia mitä oon tehnyt ihan ensimmäisissä postauksissa v.2007.

Tässä oli aineksina
200g makaronia
300g palvikinkkua kuutioituna
he-ma-pa pussi
pala tuoretta kurkkua
1 maustekurkku kuutioina
fetajuustoa hieman
Kastikkeena oli 3dl Maxisaucen caesarkastiketta
Kastike sopi tosi hyvin salaatiin.Meillä ollaan tykästytty muutenkin tohon niin, että käytetään päivittäin.
15.08.2010 - 00:36

Yhtenä kuumana päivänä syötiin tällasta.Meni suolasen nälkä,kun oli halloumia ja se on niin herkullista.Ostin ekaa kertaa Lidlistä ja oli kyllä tosi hyvää hinta/laatusuhteeltaan.
salaatissa:
amerikansalattia
tomaattia
kurkkua
ananasta
oliiveja
halloumia,marinoituja punasipulirenkaita
punasta paprikaa
09.08.2010 - 01:52

majoneesikastike
2rkl majoneesia 2rk ananasmehua 1tl dijonsinappia ripaus sokeria
Sekoita ainekset sekaisin ja käytä salaateissa kastikkeina
salaatissa
keitettyä makaroneja amerikansalaattia tomaattia paprikaa avomaankurkkua soijarouhetta broilerinsuikaleita maustettuna punasipulia kuullotettuna ananasta paloina omenaa paloina suolakurkkua tulista uunijuustoa paloina
uunijuusto suolasena/tulisena
1,75dl vettä 1dl maitojauhetta 1 kananmuna ½tl suolaa 1tl piri piri maustetta uunissa voidellussa astiassa vajaa tunti 175 astessa
30.07.2010 - 23:53

Tällasta tänään kaupan coctailpiirakoiden kera.
-keitettyä riisiä
-tonnikalaa paloina öljyssä
-kapriksia
-tomaattia kuutioina
-punasta paprikaa
-raejuustoa
-purjoa
-sitruunavalkoviinietikkaa,suolaa,sokeria ja tonnikalapurkista öljyä,valkopippuria
08.07.2010 - 02:15
Me ostettiin iso satsi esipaistettuja patonkeja helteiden varalle,ku ne voi aamusta paistaa ku ei oo viel kuuma.Syödä salaatin kanssa tai ihan täytettyinä.On osottautunukki hyviks,kun muut leivät tuppaa homehtuun nopsaan näin kuumalla meillä.

Tässäpä tämän päivän lounas meille .Kyllä nälkä lähti ja kun noille lapsille ei pelkkä salaatti tunnu riittävän.
06.07.2010 - 06:29
Jokaiselta löytyy joku herkkuruoka tai semmonen pika pikaa valmistettava juttu,jota aika ajoin tekee mieli ja sitä voisi syödä vaikka kuinka ja paljon.
Mulla se on keitetty riisi ihan pelkästään tai vihanneksilla.Maustettu soijakastikkeella ja paistettu pannulla.Voisin syödä sitä vaikka joka päivä.
Oltiin viikko kotoa pois ja eka töikseni kotiin tultuani laitoin kattilan hellalle ja riisin kiehumaan ;).Sitähän voi sit yhdistää vaikka kylmänä salaatteihin

Mikäs teillä on tämmönen ruoka?
05.07.2010 - 23:15

Näin kuumilla ilmoilla on ihania kaikenlaiset salaatit.Tänään tytön kans syötiin salaattia missä oli juustoja mukana.
jääsalaattia
varhaiskaalia
amerikansalaattia
tomaattia
kurkkua
kevätsipulia
leipäjuustoa
raejuustoa
ruisleivistä tehtyjä krutonkeja
Herkullista ja täyttävääkin.Lisänä karjalanpiirakka,niin ei sitä muuta tarvinukkaan.Paitsi illalla,kun oli pakko vielä saada hieman lisää salaattia :P
04.07.2010 - 01:21
3 vartta kevätsipulia pienittynä kaalia pienehkö pala(oisko ollut 150g) rkl yrttivalkoviinietikkaa
Pilko kaali ohueksi suikaleeks ja sekoita kevätsipulin ja etikan kanssa.Puserra puhtaalla kädellä tai vaikka perunasurvimella, niin kaali hieman mehustuu. Lisää sekaan 3rkl paprikamajoneesia ja sekoita. Anna maustua kaapissa.
Tämä oli jo tämmöisenään tosi hyvää ja voi tarjoilla grillieväiden kanssa.
Itse lisäsin sekaan tomaattia,kurkkua ja surimia paloiteltuna.Herkullista ja täyttävää.
paprikamajoneesi:
2 keltuaista 1tl dijonsinappia suolaa muutama kierros myllystä valkopippuria hieman myllystä 1rkl yrttivalkoviinietikkaa rkl paprikajauhetta 4dl rypsiöljyä Sekoita sinappiin kaikki mausteet ja aluksi tipoittain öljyä vatkaten samalla.(ite vatkasin sähkövatkaimella) Sit öljyn voi lisätä ohuena nauhana loppuun asti. Itse lisäsin vielä tl sitruunamehua lopuksi.
29.05.2010 - 23:05
Tällanen salaatti on aina hyvää,mut tää perustuu tähän kastikkeeseen jam..
Aineksina salaattiin oli:
keitettyä pastaa
kypsää broileria
kuullotettua sipulia
vihreitä oliiveja
kapriksia
amerikansalaattia
tomaattia
kurkkua

kastikkeen tein aineksista:
1 kananmuna
2tl yrttistä valkoviinietikkaa
dl chilisaucea
2rkl sokeria
2tl paprikajauhetta
1½tl suolaa
3dl öljyä
dl cocacolaa
rkl soijakastiketta
Laita kulhoon kaikki muut aineet paitsi cocis ja öljy.Sekoita aineet ja kun ovat sekaisin lisää öljy pienissä erissä sauvasekottimella sekottaen.Lopuksi cocis samalla lailla sekaan.
Ihana kastike salaateille.Tähän salaattiin meni noin desi kastiketta ja loput jäi odottamaan muuta käyttöä :)
13.05.2010 - 01:24
 
Tänään tein quesadillasia ja tulista perunasalaattia.
perunasalaattiin tuli:
keitettyä perunaa
punasipulia
kapriksia
suolakurkkua
omenaa
kermaviiliä
valkoviinietikkaa(yrttistä)
basilikaoliiviöljyä
mustapippuria
suola
majoneesia
valkosipuli/tomaattisekotusta(pirkka)
Quesadillasiin laitoin:
pekoniliemijauheessa keitettyä soijarouhetta
juustoraastetta
aurajuustoa
tomaattia
valkosipulitahnaa(pirkan)
Pohjalle tortilla ja täyte päälle.
Pannulle öljyä ja sinne tortilla täytteineen.Päälle pelkkä tortillalettu.
Painoin lautasella et tortillat jäi kiinni ja paistoin kauniin pinnan. Sit käänsin.Ja sama toiselle puolelle.
29.04.2010 - 00:32

pastaa keitettynä
vihreitä ja mustia oliiveja
tuorekurkkua
maustekurkkua
herne-maissi-paprikaa
salamisuikaleita
marinadiin:
rypsiöljyä
hunajavalkoviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
sokeria
vihreetä tabascoa
22.04.2010 - 19:35

-pastaa
-mustia oliiveja
-vihreitä oliiveja jalopenotäytteisinä
-broilerin fileitä pienittynä
-erivärisiä paprikasuikaleita
-fetajuustoa
marinaadi:
-öljyä
-yrttivalkoviinietikkaa
-sokeria
-suolaa
-mustapippuria
12.02.2010 - 23:50

tonnikalaa öljyssä(valutettuna) vihreetä chiliä ananaksen paloja punasta paprikaa basmatiriisiä omenaa paloina
mausteena sitruunavalkoviinietikkaa, sitruunanmehua, tilkka tonnikalasta tullutta öljyä ja valkopippuria
12.02.2010 - 23:34
       
Melki joka päivä on tullut ruokaa laitettua,mutta suurin osa ohjeista täältä jo löytyykin.Tietty jotain mausteissa eroja saattaa olla.Tuossa muutamia kuvia näistä pikasista arkiruuista,kun nälkä on,mutta ei jaksais mitään tehdä.Tänään tein tuon pikkasen voikkarikakun,josta riittää kolmelle ;)
-lohkoperunat ja hyvä salaatti maistuu aina
-kotitekosia hamppareita paahtoleivästä tällä kertaa
-kasvislasagne,jonka unohdin postata ja ohjetta en muista enään :(
-kinkkuvoikkari perustäytteillä,joita löytyy voileipäkakut osiosta
-hedelmäistä fetasalaattia(omenaa,viinirypäleitä ja mangoa oli ainakin)
-täytettyjä patonkeja lihapullilla
-kalapuikkoja mozzarella/paprikakastiketta
-valkosipuliperunoita ja broileria
02.02.2010 - 21:57

Vesimeloni oli täällä tänään tosi halpaa 0,69e/kg ja vielä sopivan pieniä,ettei tarttenu kahta kiloa enenpää ostaa.
Toisessa salaatissa on vesimelonia ja fetajuustoa ja toisessa:
jäävuorisalaattia
jääsalaattia
viinirypäleitä
kirsikkatomaatteja
kurkkua
punasipulia

Lisänä basmatiriisiä ja salsalohta
kastikkeena maustettu kermaviilikastike
28.01.2010 - 22:45
Aina ei mee noi ruokatoiveet yhteen,kun perheessä on kaks miestä ja kasvava nuori nainen ja minä.Joskus on parempi,kun on kaks eri ruokaa.Niin myös tässä taannoin.Miehille pyttistä:

Perunoita keitin kuutioina hetken aikaa sit paistoin pannulla sipulin ja lenkin kera.Mausteena ranskanperunamaustetta ja ruohosipulia.
Ja kananmuna tietty :)
Meille oli hedelmäistä tonnarisalaattia:

-jäävuorisalaattia
-tomaattia
-kurkkua
-ananasta
-viinirypäleitä
-tonnikalanpaloja
Ja semmosta uutta juustoa,jota vasta maistelimme kaupassa paistettuna.Se nyt puuttu tästä kuvasta,kun tytär ei juustosta piittaa.
Laitanpa uuden jutun siitä myöhemmin.
26.01.2010 - 20:54

tonnikalaa öljyssä(valutettuna) tuore kurkkua punasta paprikaa tomaattia kaprista riisiä punasipulia situunanmehu tilkka öljyä tonnikalapurkista sitruunavalkoviinietikkaa mustapippuria
26.01.2010 - 15:40

Salaatin pohjana jäävuorisalaattia
tuore kurkkua
tomaattia
ananasta
oliiveja
punasipulia
broilerinfile, jonka suikaloin, paistoin ja maustoin paprikajauheella ja yrttivalkoviinietikalla.
keitettyä munanuudelia pätkittynä ,joihin pyöritin sekaan hieman öljyä ja korppujauhotin ja maustoin suolalla
paistoin pannulla rapeiksi
Salaatinkastikkeen sekoitin oliiviöljystä, yrttivalkoviinietikasta, mustapippurista, hyppysellisestä sokeria ja suolaa
23.01.2010 - 13:16

iso tomaatti 10cm pala kurkkua ½ punasipuli 1 sitruunan mehu 1rkl sitruunavalkoviinietikkaa tilkka oliiviöljyä
Pilko sipuli,tomaatti ja kurkku pieneksi kuutioksi. Lisää öljy,etikka ja sitruunanmehu. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjolle laittoa.
28.11.2009 - 21:43

Meillä maistuu tällä ohjeella italiansalaatti.
400g makaronia keitettynä
400g savupalvikinkkua tai rouhetta,kuten meillä nyt
2 suolakurkkua kuutioina
2 isoa omenaa kuutioina
he-ma-pa pussi
pala tuore kurkkua kuutioina
Jos olisi ollut porkkanaa niin olisin tikkuina keittänyt ja laittanut sekaan.
majoneesi:
2 keltuaista
5 dl öljyä
2 rkl valkosipuli valkoviinietikkaa
3 kynttä valkosipulia pienittynä
paprikajauhetta
suolaa
valkopippuria
Vatkaa keltuaiset kulhossa paksuksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mausteet ja sekoita hyvin. Lisää seokseen öljy tippa kerrallaan ja vatkaa hyvin ennen kuin lisäät seuraavan tipan. Jokaisen tipan tulee imeytyä hyvin ennen kuin lisäät seuraavan. Kun majoneesi alkaa sakeutua ja kiltää, lisää loput öljystä ohuena norona. Sekoita lopuksi joukkoon viinietikka.
Itse en käyttänyt kaikkea majonesia salaattiin vaan lisäsin kermaviiliä joukkoon.
19.11.2009 - 17:46

Täällä velloo joku mahapöpö ja ruoanlaitosta oli kiva päästä helpolla.
Savupojilla on tosi hyvän makusta savuliharouhetta myynnissä ja nyt sattui oleen vielä tarjouksessa,joten siitä sit ruoka.
kilo perunasipulisekotusta
300g savuliharouhetta
2prk ruokakermaa
mustapippuria
(lisäsuolaa ei tarttenu,kun rouhe oli suolaista)
juustoraastetta ja tomaattia kiusauksen päälle
salaatissa:
amerikansalaattia
kurkkua
kirsikkatomaattia
persimon hedelmää
keitettyjä ja maustettuja kikherneitä
12.10.2009 - 20:14

1dl riisiä 1dl quinoaa 4rkl kuivattua paprikaa 1 sipuli pilkottuna (keitin lihaliemessä) pss herne-maissi-paprikaa 2prk tonnikalaa prk ananasta paloina n.20 vihreitä oliiveja keitettyä kananmunaa surimia paloina prk arlan chili-paprika creme fraichea
Tätä voi syödä kuumana tai kylmänä.Ei tarttenut lisätä mausteita ollenkaan tuon maustetun creme fraichen takia.
30.09.2009 - 12:56

Tätä söimme yhtenä päivänä hyvällä ruokahalulla 
Tässä käytin lihana Kariniemen kermaisia minuuttipihvejä,joita pilkoin isoiksi suikaleiksi.
pekonia suikaleina
rusettipastaa
kurkkua
sipulia
itse säilöttyä paprikaa
Näissä minuuttipihveissä oli kyllä tosi miedon ja hyvän makuinen marinadi.Nykyisin en pahemmin valmiiksi marinoituja osta,mutta poikkeuksena on hunaja ja ranskankermamarinoidut ja nyt tämä tuote.Kypsy nopsaan pannussa ja paketti koko oli mieluinen.n.700g.Meillä tästä riitti kahteen ruokaan ,kun oli 3 syömässä.Paketissa oli 3 paksumpaa ja isompaa filettä ja 4 pienenpää.Marinadiakin oli juuri sopivasti eli aika niukasti eivätkä fileet lilluneet liemessä.Suosittelen.Hintaa oli vajaa 12e/kilo citarissa normihinnalla.
25.08.2009 - 15:15
Kuvasta taas ei paljoakaan selvää saa,kun sekoitin kastikkeen joukkoon.Olis pitäny tajuta ottaa kuva ennen lisäämistä.

kierremakaronia
kebablihaa
paprikaa
tomaattia
kurkkua
he-ma-pa pussi
polarjuustoa
sinappikurkkusalaattia
Kastikkeessa kermaviiliä,majoneesia ja salsakastiketta
08.08.2009 - 01:01


Patonkien välissä oli juustoa,palvikinkkua,kananmunaa.kurkkua,tomaattia ja kastiketta,jonka sekoitin hampparikastikkeesta ja valkosipulikastikkeesta.
Salaatissa oli:
jäävuorisalaattia tomaattia kurkkua nektariinia vihreitä oliiveja nachoja mustapippuria hieman oliiviöljyä johon sekotin olympos yrttisekotusta
02.08.2009 - 14:43


Eilen grillailtiin lampaan sisäfileitä,grilliperunoita,halloumijuustoa,broilerin rintafileitä ja chorizomakkaraa,josta ei valitettavasti kuvaa tullut otettua.
Lisänä salaattia,jossa oli lehtisalaattia,rucolaa,tomaattia,kurkkua,fetaa ja pinjansiemeniä.
19.07.2009 - 15:36
Otin kuvan ennen kastikkeen lisäämistä.Kastikkeen voi myös tarjota erikseen.

400g palvikinkkua 250g täysjyväpastaa jonka keitin kasvisliemessä valkonen paprika ½ tuorekurkku paljon suolakurkkua 2 tomaattia pilkottuna punasipuli pilkottuna valkosipuli-yrttimaustetta ruohosipulia punasta chiliä pieni pala kastike: 2prk kermaviiliä 3rkl salsakastiketta 3rkl bbqsinappia(lidl) mausteista
01.07.2009 - 20:55
Kuvassa ei kylmäsavulohta näy,koska muistin sen lisätä vasta kuvan oton jälkeen...

1,5dl pitkäjyvästä riisiä(huuhtelin huolellisesti ja keitin kasvisliemessä)
ruukkusalaattia
½ tuorekurkku kuutioituna
2 tomaattia kuutioina
100g herneitä
1 punasipuli hienonnettuna
2rkl kuivattua tilliä
1 sitruunan mehu
1prk tonnikalanpaloja
50g kylmäsavulohta
valkopippuria
Olipa hyvää ihan tollasenaan.Vieläkun ois ollu rapeeta patonkia kaverina..Uunia ei vaan kauheesti viitti pitää päällä tällasena kuumana päivänä.
28.06.2009 - 22:58
Kuva ei ole kummoinen,mutta maku on hyvä.Varsinkin jos hiukkaakin tykkää kaalista ja tulisuudesta.

150g varhaiskaalia suikaleina 1rkl etikkaa
½prk kermaviiliä myllystä hieman suolaa myllystä hieman valkopippuria 2rkl tacokastiketta(Pirkan mietoa)
Tästä tuli niin mun lempparia..Sopii minkä tahansa lisäkkeeks.. Hampparin sivuun sopis varmaan ,kun nenä päähän.
21.06.2009 - 22:56
Jopas oli taas hankalaa keksiä nimi salaatille .Olen haikaillut KODINONNELTA bongaamani salaatin perään,mutta kaikkia aineksia ei ollu kotona,joten tartti tehä kompromissi.

Olin tehnyt jo valmiiksi salaatin .Eli tuon poroisensalaatin.Otin puolet salaatista eroon ja lisäsin 3 keitettyä kananmunanvalkuaista pilkottuna.
kastike:
prk kermaviiliä
2rkl etikkaa
valkopippuria myllystä
suolaa
kananmunankeltuaiset
Tää jos joku on hyvää.Suosittelen kokeilemaan.Kiitoksia alkuperäisille reseptin antajille.
edit:Tää poroisasalaatti ei ollut siis samaa mitä tein toissapäivänä,vaan tein uutta samalla reseptillä.
19.06.2009 - 22:58
Tässä muutama kuva tän juhannuksen ruuista.Kahdestaan oltiin ja syötyä tuli pikkuhiljaa päivän aikan.Siks ei annoskuvia löydy
Monet näistä sopii kylminä syötäviks ja helppo tekosia,vaikka uunissa.
pekoniin käärityt perunat

Hieman keitin perunoita valmiiksi.Sitten pieni pala pekonia ympärille ja liitoskohta alaspäin.Grillissä tai uunissa 200 asteessa,kunnes kypsiä.Kannattaa kokeilla tikulla,ettei tuu liian kypsiä.
broilerin reisipalat valmiiksi pintamaustettuja a'la Kariniemi

Uusia perunoita,joita marinoin hetken broilerista valuneessa öljy/mausteseoksessa.Lisäsin hieman suolaa ja chiliä lisää.Paistoin uunissa 200 asteessa noin 30 minsaa.

Moilasen raakapakaste coctailpiirakoita,joihin tein levitteen

levite:
100g paprika-chili tuorejuustoa 1rkl kevyt kermaviiliä 2rkl kevyt majoneesia n.10g kylmäsavustettua poronpaistirouhetta 1 kevätsipulin varsi pilkottuna
poroistasalaattia

jäävuorisalaattia
kurkkua
tomaattia
kevätsipulin varsia
punaista paprikaa
apetina fetajuustoa,jossa on aurinkokuivattua tomaattia mukana
kylmäsavustettua poronpaistirouhetta
fetajuuston maustettua lientä kastikkeeksi.

15.06.2009 - 00:02
Kvinoa on Andeilla vuosituhansien ajan viljelty siemenkasvi, jota käytetään viljan tapaan. Kvinoa on gluteenitonta ja sopii hyvin keliaakikoille ja monille vilja-allergikoille. Se täydentää hyvin myös kasvissyöjien ja vegaanien ruokavaliota. Se sisältää runsaasti proteiinia, kalsiumia, rautaa, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, kaikkia välttämättömiä aminohappoja sekä terveellisiä, tyydyttymättömiä rasvoja.(googletettua tietoa)

Salaatissa:
ruukkusalaattia
tomaattia
kurkkua
kvinoaa
hedelmäistä salsaa
apetina fetajuustoa valkosipulilla ja oliiveilla
23.05.2009 - 15:27

jäävuorisalaattia
tonnikalaa
kananmunaa
paprikaa
herneitä
tomaattia
tummia viinirypäleitä
17.05.2009 - 23:20

Elikkä pizzaa.. kebabliha,punasipuli,jalopeno,kapris,tomaatti,keltanen paprika ja juusto

tomaattia,kinkkua,kebablihaa,keltasipulia ja ananasta

kaalisalaattia:
varhaiskaalia suikaleina,paprikaa suikaleina,kuivattua persiljaa,tilkka omenaviinietikkaa,oliiviöljyä,suolaa,valkopippuria,rkl maustettua tuorejuustoa ja tlk kermaviiliä.
14.05.2009 - 14:16

muutama keitetty peruna omena coctailkurkkua tuore kurkkua keltasipuli herneenversoja kermaviiliä&Lidl hot spicy sinappia ja aromisuolaa porkkanaa ohuina lantteina tilkka omenaviinietikkaa Tulipas maukas perunasalaatti,kun laittoi sekaan porkkanaa raakana ja erittäin ohuina siivuina.
04.05.2009 - 22:59

Kuvanahan tää näyttää taas samalta ku edellinenkin pastasalaatti postaus,mutta hieman eri aineita kuiteski .
Tähän laitoin:
simpukkapastaa
jääsalaattia
punasta salanova salaattia
punasipulia
tomaattia
kurkkua
coctailkurkkua
paljon herneenversoja pienittynä
kapriksia
salaattijuustoa
kinkkusuikaleita
punasta paprikaa
mustapippuria
osaan salaatista laitoin kastikkeeksi
kermaviiliä ja sweet chili saucea
01.05.2009 - 16:11
 
Tänään grillailtiin possun kassleria.Toisiin laitoin mausteeks suolaa ja mustapippuria ja osaan tein marinadin.
Marinaadiin laitoin osterikastiketta,worchesterinkastiketta,chilisaucea ja appelsiinimehua.
28.04.2009 - 18:36

Huomaa,että kesä on tulossa,kun hyllyjen päällä on herneenversoja ja vihanneskrassia kasvamassa.Siksi korkealla,kun meillä noi kissatkin tykkää niitä syödä
Tänään pilkoin molempia ruukkusalaatin,tomaatin,kurkun ja kapristen kaveriks.Kastikkeeksi sekotin joukkoon hieman oliiviöljyä,omenaviinietikkaa ja pippuria.
Broileri oli tällä kertaa kaupan valmiiksi hunajamaronoitua filepihviä.
17.04.2009 - 11:28

kypsää broileria
chili-tomaattipastaa
he-ma-paprikaa
tomaattia
jäävuorisalaattia
punasipulia
Sekotin joukkoon Meiran kevyt salaatinkastiketta.
14.04.2009 - 22:21
Tänään paistoin broilerinfileet,jotka maustoin kurkumalla,cajunilla ja chilimaustetulla herbamarella.Tein perussalaatin(jäävuorisalaattia,tomaattia,kirsikkatomaattia,kurkkua ja punasipulia).Lisänä tein parsakaalista ja porkkanasta kasvisgratiinin.Nesteenä ruokakermaa,maitoa ja mozzarellapallo.Hämmästys oli melkoinen kun ei mozzarella sulanutkaan.
Oon laittanu pizzaan niin on sulanut hyvin,mut ehkä merkissä on eroja.Tää siis ei ollut niitä raastejuustoja vaan pallo.Monesti ostan niitä halpoja Lidlistä pizzaan ja on ihan hyviä,mut nyt ostin oikeen buffalomozzaa,kun oli alennuksessa."pettymys tässä asiassa,muuten kyllä mozzarelloista parhaita"Luulin et neki sulaa..ois pitäny lukee enenpi miten käyttäytyy 
Elikkä meil kukin söi tyylillään..Tytär salaattina mehun ja leivän kans

Ja mää tietty rohmusin kaikkee,niinko mieskin..

12.04.2009 - 23:54
Tänään korkattiin grilli tälle kesälle makkaralla,kuinkas muuten.Huomenna ois tarkotus taas grillailla jos säät on mitä luvataan 
Tein kahdenlaista perunasalaattia makkaroiden kaveriks ja kaupaks teki.

Toinen on jotakuinkin tehty vanhalla reseptillä.Lisänä oli fetajuustoa,persiljaa,kananmunaa ja kesäkurpitsaa.
Toisen perunasalaatin tein näin:
perunaa tuore kurkkua kesäkurpitsaa kirsikkatomaattia punasipulia oliiviöljy/valkosipuli valkoviinietikka/paprikamauste/mustapippuria/aromisuolaa
05.04.2009 - 14:33

Keitettyä pastaa
herne-maissi-paprikaa
tuorekurkkua
kurkkusalaattia
punasipulia
keitettyä kananmunaa
tonnikalaa
juustoa
kastikkeena kermaviiliä/maitoa ja knorrin valmista sitruuna-tilli kylmäkastikeainesta

Tätä juustoa testattiin nyt ekaa kertaa.Ostettu etnisestä kaupasta ja hintaa oli 2,5e.Eli edullisempaa kun halloumi.Maku oli hyvin samanlainen.Sellaisenaan,kun söi niin ei ollut oikeestaan ollenkaan suolaisen makuinen ja maku muistutti pikemminkin fetajuustoa.Mutta pannulla paistettuna suolaisuus lisääntyi ja maku muistutti halloumia.Eivät oikeen osanneet sanoa tän juuston nimeä siellä,muutakun,että valkonen juusto on kyseessä.Hinta ja maku oli kyllä kohdallaan,joten ostanpa uudelleen.Tehty lampaan ja lehmänmaidosta.
18.02.2009 - 11:34

jäävuorisalaattia
punasta paprikaa
kirsikkatomaattia
kinkkusuikaleita
retiisiä
muutama murunen kevytfetaa
suolakurkkua
sipulia
11.02.2009 - 12:19

Tänään maistoin ekaa kertaa punasta salanovasalaattia ja oli kyllä mukavaa vaihtelua.Lisänä tällä kertaa
jääsalaattia
tomaattia
retiisiä
maissia
punasipulia
punasta paprikaa
Kastikkeena Felixin öljytöntä Italianyrtit kastiketta.
10.02.2009 - 11:32

jääsalaattia
jäävuorisalaattia
tomaattia
paprikaa
omenaa
surimia
punasipulia
savuliharouhetta
muutama murunen aurajuustoa
kastikkeena thai sweet chili saucella maustettua kermaviiliä
04.02.2009 - 12:06

keitettyä perunaa ja broccolisekoitusta
punasipulia
hillosipulia
kirsikkatomaattia
jäävuorisalaattia
Laita lautasen pohjalle jäävuorisalaattia ja päälle kuumat kasvikset ja sipulit.Koristele kirsikkatomaateilla.
kastike:
3 lusikallista kermaviiliä
1 lusikallinen hillosipulien etikkalientä
1 lusikallinen sinappia
mustapippuria
Sekoita kastikeainekset ja kaada salaatin päälle.Tarjosin lisänä broilerinfilettä.
01.02.2009 - 14:54

4dl täysjyvä pastaa 1 sipuli kalaliemikuutio prk tonnikalaa vedessä omena herne-maissi-paprikaa 1,5 tlk kermaviiliä 1 kananmuna mausteina tilliä,aromisuolaa,sitruuna/limemaustetta,kalamaustetta
Keitä pasta ja pilkottu sipuli kalaliemessä.Jäähdytä ja lisää keitetty kananmuna pilkottuna,tonnikalat,omena ja herne-maissi-paprika.Sekoita mausteet kermaviiliin ja sekoita joukkoon tai tarjoile erikseen.
21.01.2009 - 12:07

Pohjalla jäävuorisalaattia,viinirypäleitä,raejuustoa,tonnikalaa,kananmunaa,punasipulia,
luumutomaattia,keltasia kirsikkatomaatteja ja mausteena sitruunanmehua ja mustapippuria.
07.01.2009 - 09:04

katkarapuja,herneitä,kurkkua,jäävuorisalaattia,avokadoa ja punasipulia
09.12.2008 - 20:04
 Ihanan raikas salaatti,jossa oli jäävuorisalaattia,kohmeisia herneitä ja kurkkusuikaleita. Tein salaatille kastikkeen,jonka sekoitin joukkoon ja annoin maustua ennen syömistä. omenaviinietikkaa öljyä kuivattua paprikaa musta ja valkopippuria basilikaa oreganoa suolaa ja sokeria
07.12.2008 - 12:20
 Pastasalaatit on siitä mukavia,kun niihin voi laittaa mitä vaan ja maistuu aina hyviltä ;) Tällä kertaa pääosassa oli uunissa tehty possunulkofile.Lisänä täysjyväpastaa,maustekurkkua,tuore kurkkua,tomaattia,punasipulia,oliivia ja kastikkeena Meiran tomaattista salaattikastiketta ja hieman kevytmajoneesia.
26.11.2008 - 21:45
Tytär on TET harjottelussa kaks viikkoa leipomossa,josta saa kaikkea ihanaa kotia edullisesti. Nyt otti kuiteski omat eväät mukaan,ettei tartte pelkkää leipää/muuta semmosta syyä.
 ruukkusalaattia,kurkkua,tomaattia,maustekurkkua,oliivia ja ananasta Alla oli riisiä joka oli keitetty kanaliemessä,jossa myös herne-maissi-paprikaa
26.11.2008 - 21:36
Niin hyvää perunasalaattia,mutta niin huono kuva :(.
 n.7 pientä perunaa keitettynä ja kuutioituna 100g punasipulia silputtuna 200g maustekurkkua pienittynä 0,5 prk kapriksia 1 kermaviiliprk 100g kevytmajoneesia 2tl dijonsinappia Kaikki sekaisin ja jääkaappiin maustumaan.
13.11.2008 - 21:53
Nälkä oli ja aiempaa ruokaa jäi hieman vähän syöjiä kohden,joten tekasin kaapissa olevista aineksista salaatin. Keitin riisiä ja sipulia vedessä,jossa oli kalaliemikuutioita.Kypsät riisit huuhtelin kylmässä vedessä.Lisäsin pakaste maissia,pakaste paprikaa,ananaspaloja,tonnikalaa vedessä,kurkkua,tomaattia ja punasipulia. Kastikkeeksi sekoitin osan joukkoon tomaattista salaatinkastiketta a'la Meira ja rouhin mustapippuria päälle. Kananmunaa ja salaatinlehtiä laitoin isompina paloina lisäksi.Oli hyvää ja täyttävää.
11.11.2008 - 14:38
 jääsalaattia tammenlehtisalaattia kirsikkatomaatteja tomaatteja kurkkua buffalomozzarellaa punasta ja vihreetä paprikaa punasipulia
06.10.2008 - 15:51
 salaatissa oli -keitettyä pastaa -fetajuustoa -punasta paprikaa -maustekurkkua -tuorekurkkua -vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja -mini luumutomaatteja -tuoretta basilikaa -mustapippuria -oliiviöljyä -valkosipuli valkoviinietikkaa
25.09.2008 - 21:02
 2dl riisiä (keitetty kalaliemessä) pussi he-ma-paprikaa 200g savulohta 2 suolakurkkua 2 sipulia (keitettynä riisin kanssa) jäävuorisalaattia pieni pala kastike: 2dl kermaviiliä ja 2rkl sweet chilisaucea ja paprikajauhetta
19.09.2008 - 14:43
  ohje riittää 5-6 hlölle 6dl pastaa(mulla simpukan muotosta) 2 tomaattia pilkottuna 2 suolakurkkua kuutioina 1 punasipuli suikaleina 250g salaattijuustoa kuutioina 4-500g savustettua lohta Keitä pastat ja jäähdytä.Pilko muut ainekset ja sekoita joukkoon. kastike: 2dl kermaviiliä 2tl rakuunaa suolaa mustapippuria Sekoita kastike salaatin joukkoon ja anna maustua jääkaapissa tunnin verran.
21.08.2008 - 00:14
 -pastaa keitettynä -balkanmakkaraa kuutioina -suolakurkkua -tuorekurkkua -kirsikkatomaattia -salaattijuustoa -punasta paprikaa -keltasta paprikaa -vihreitä oliiveja -viinirypäleitä Osaan satsiin tein kastikkeen kermaviilistä,kevytmajoneesista ja dijonsinapista(jonka maku oli valkosipuli-persilja)
05.08.2008 - 17:10
 varhaiskaalia porkkanaa kevytmajoneesia/maustamatonta joghurttia samassa suhteessa dijonsinappia (valkosipulilla ja persiljalla maustettua)Lidl myy Pilkoin kaalinpalan ja porkkanan ja nuijin hieman perunanuijalla niin tuli pehmeemmäksi. Laitoin majoneesia ja maustamatonta joghurttia sen verran,että lisäkkeeseen tuli omaan mieleen sopiva koostumus.Maustoin Lidlin maustetulla dijonsinapilla. Tuli hyvän makuista kyllä.Olisi grilliruokien kanssa hyvää lisuketta.
26.07.2008 - 18:52
 Yhtenä päivänä oli tämmönen salaattilounas. Jäävuorisalaattia,kurkkua,tomaattia,aurajuustoa,oliiveja ja punasta paprikaa. Vasta leivottua sämpylää oli kaverina ;)
26.07.2008 - 18:41
 Huh hellettä sanon mää...Eipä keittiössä oikeen viitti aikaa viettää enenpää,kun on pakko.. Eli tänään syötiin mausteista couscoussalaattia coussousia valmistin ohjeen mukaan 2,5dl suolalla maustetussa vedessä 3 tomaattia kuutioituna 2 isoa avomaankurkkua kuutioituna kevätsipulin varsia silputtuna salaatin sekaan sekoitin Santa Marian PICO DE GALLO spice mix seosta pussillisen (seoksessa on mausteena mm.limeä,korianteria,valkosipulia) Helppoa,hyvää ja täyttävää
07.07.2008 - 13:38
 Tänään onkin ruokana ruokaisaa salaattia eilisen ruuan lisäksi. Keitin täysjyvä riisiä salaattiin mukaan.Salaatissa aineksina tonnikala,tomaatti,kurkku,kiinankaali,jäävuorisalaatti,kevätsipulin varsia ja tuoretta basilikaa. Sekotin salaattiainesten joukkoon Lidlin salaattikastikkeen.(joka on pussissa ja sekoitetaan öljyyn ja veteen)
17.06.2008 - 09:56
 Kaikkea mitä kaapissa sattui olemaan.. -monenlaista pastaa -keitettyä broilerinlihaa -katkarapuja -herne-maissi-paprikaa -tuore kurkkua -tomaattia -suolakurkkua -kapriksia -tuoretta basilikaa,tomaatti-mozzarella maustetta -valkosipuli salaatinkastiketta
30.05.2008 - 13:51
Makaronia,kurkkua,tomaattia,kevätsipulia,pekonia,paprikaa,he-ma-pa ja suolakurkkua. Kastikkeena pirkan kevyt salaatinkastike.
14.05.2008 - 16:40
 Tonnikalaa vedessä täysjyväriisiä kaprista omenaa punasipulia kurkkua tomaattia lehtisalaattia he-ma-pa kermaviiliä puristus lohipasteijaa tuubista aromat,sitruunapippuria ja tomaatti-mozzarellamaustetta
Tarjolla raakapakastetuista paistetun karjalanpiirakan kanssa <3
30.04.2008 - 22:55
 kilo uusia perunoita napakaksi keitettyinä ja heti jäähdytettyinä 2 punasipulia ½ punttia ruohosipulia 3 suolakurkkua ½ tuorekurkkua ½ granny smith omena ½ pientä prk kapriksia
kastike: 2 dl kermaviiliä 1 dl kevyt majoneesia 3 rkl vahvaa sinappia 1 tl valkosipulivalkoviinietikkaa mustapippuria myllystä
Keitä ja jäähdytä perunat. Pilko omena,punasipulit,suolakurkut,tuorekurkut ja ruohosipuli. Sekoita keskenään perunat ja muut aineet.Silppua ruohosipuli sekaan.
Sekoita kastikeaineet keskenään ja lisää muiden ainesten joukkoon. Laita jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi. Hyvää vielä seuraavanakin päivänä.
18.04.2008 - 23:41
 jäävuorisalaattia tomaattia kurkkua ananasta savujuustoa omenaa purjoa oliiveja br.minuuttifilettä
05.04.2008 - 22:15
 Onneksi on isohko perhe,kun tätäkin salaattia aloin tekeen itelleni...Vähän sitä ja vähän tota.. Lopputulos oli kauhea satsi :D Salaattiin tuli -jäävuorisalaattia -tomaattia -kurkkua -punasipulia -omenaa -viinirypäleitä -fetajuustoa -putkipastaa -pekonia hieman -1,5 minuuttifilettä broilerista(jalopenoa ja mustapippuria mauksi) -krutonkeja -kevätsipulia -mustapippuria myllystä ja tuoretta basilikaa Päälle hyvää oliiviöljyä "little bit" niinkun Jamie Oliver sanois ;)
03.04.2008 - 18:34
 Tulipas värikäs salaatti :) -jäävuorisalaattia -kurkkua -kirsikkatomaattia -fetajuustoa -ananaspaloja -omenapaloja -vihreitä viinirypäleitä -punasipulia -br.fileitä maustettuna jalopenorouheella ja aromisuolalla -tuoretta basilikaa ja mustapippuria myllystä NAMIA =) Unohtui kaappiin vielä paprikan jämät ;)
31.03.2008 - 18:33
Kypsensin uunissa lohifileen ,josta riitti jokaiselle palanen.Voitelin vuuan öljyllä ja laitoin pohjalle sipulirenkaita ja lohipalat.Maustoin ne aromisuolalla,tillillä ja sitruunapippurilla.Pidin uunissa 175 asteessa n.20 minuuttia Omasta palasta tein salaatin johon tuli: -jäävuorisalaattia -kurkkua -tomaattia -vihreitä oliiveja -punasipulia -paprikasuikaleita -keltasipulia -lohta Tuli kyllä maukasta ja sipulit tulivat sopivan rapsakoiksi.
15.03.2008 - 14:27
 Tässäpä meidän tämän päivän lounas ;)
02.03.2008 - 13:55
 -tonnikalaa -hillosipuleita -kananmunaa -oliiveja -mozzarellaa -kurkkua -tomaattia -jäävuorisalaattia Mausteena sitruuna-lime salaattimaustetta
09.02.2008 - 19:07
 5dl keitettyä pastaa 3dl kypsää jauhelihaa(maustettu suolalla ja mustapippurilla) 1 punainen suippopaprika 1 tomaatti 10 cm tuorekurkkua n.100g polarjuustoa n.desi fetajuustoa 3 kevätsipulia varsineen vihreetä tabascoa mausteeksi(ite laitoin aika runsaalla kädellä,kun tykätään voimakkaista mauista) Kaikki ainekset sekaisin ja maustumaan jääkaappiin. Kastikkeeksi voi laittaa 2 prk kermaviiliä,jonka maustaa omien lempimausteiden mukaan.Tänään meillä oli kastike erikseen.
31.01.2008 - 16:13
 8dl keitettyä pastaa 1 iso tomaatti kuutioituna 10 cm tuore kurkkua kuutioituna 2dl rucolaa pieneksi silputtuna 2dl kinkkusuikaletta 2dl kermaviiliä 1dl paprikatäytteisiä oliiveja pienittyinä 1.5dl felix ruohosipulisalaatinkastiketta Keitä pasta ja jäähdytä.(itse keitin vedessä jossa suolaa ja tabascoa) Sekoita muiden aineksien joukkoon. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.
30.01.2008 - 15:21
-rucolaa -tonnikalaa -raejuustoa -tomaattia -kurkkua -ananasta -kapriksia
29.01.2008 - 11:24
 Tein tonnarisalaattia töihin evääks,, -rucolaa -ruukkusalaattia -tonnikalaa vedessä paloina -ananaspaloja -kurkkua -tomaattia -sipulia kastikkeena Felixin ruohosipulikastike
26.01.2008 - 19:34
 Tässä todiste,että halvalla voi joskus saada hyvää... 500g kaalia 20 senttiä purjoa marinadi: 1dl omenaviinietikkaa 1dl vettä 1rkl sokeria 3 kierrosta suolaa myllystä ½tl sitruunapippuria Pilko kaali ja purjo ohuiksi suikaleiksi ja laita pakastepussiin(kaksi päällekkäin). Kiehauta etikka ja vesi.Anna kiehahtaa hetki.Lisää sokeri,suola ja pippuri. Kaada kaalien sekaan ja sulje pussi. Pyörittele hetki.Kun on jäähtynyt niin laita jääkaappiin vähintään 2 tunniksi,mieluummin yön yli.Kääntele välillä niin maustuu tasaisesti. Sekaan ois sopinut punainen paprika väriä antamaan..
26.01.2008 - 19:30
 1 sipuli 1 iso tomaatti Viipaloi tomaatti ja sipuli ohuiksi renkaiksi.Laita vuorotellen kulhoon ja mustapippuria myllystä väliin. kastike: 1rkl öljyä 2tl sokeria 2tl omenaviinietikkaa Kaada kastike kaiken komeuden päälle ja rouhaise mustapippuria päälimmäiseksi. Sopii oikeestaan ruuan kun ruuan kanssa ja on hyvää.
04.01.2008 - 21:46
 250g kierrepastaa(keitin kanaliemessä) 400g natural broilerinfilesuikaleita(paistoin öljytilkassa jossa kuivattua chiliä,valkosipulirouhetta ja currya.Paiston jälkeen lisäsin mustapippuria) 2 suolakurkkua kuutioituna 10 cm tuorekurkkua kuutioituna 1prk pirkka mangoa sokeriliemessä kuutioituna 1pss herne-maissi-paprikasekoitusta
Oli ihan sinälläänkin tosi hyvää,mutta ite laitoin kastikkeen sekaan,jossa oli: 2prk kevyt kermaviiliä 1 tuubi(250g) pirkka kevytmajonesia 1rkl currya 1rkl persiljaa kuivattuna 1tl yrttisuolaa
11.12.2007 - 13:58
 6 kuutiota pakastepinaattia 2dl couscousia 2dl vettä+ ½ kanaliemikuutio Kiehautin nesteen ja pinaatin.Lisäsin couscousin ja öljyn ja otin pois hellalta. Annoin turvota 2 minuuttia ja laitoin takas hellalle.Sekoitin haarukalla ettei suurimot paakkuunnu. Lisäksi eilisestä jäänyt kalkkunanfile paloina,desi paprikasuikaleita(pakaste) ja pala kesäkurpitsaa. Mausteita ei sen kummemmin tarttenu,kun tohon määrään puolikas liemikuutio riitti. Tarjota voi kylmänä tai kuumana.Nopeeta eväsruokaa töihin.
25.11.2007 - 14:55
-tein couscousin kasvisliemeen paketin ohjeen mukaan desin verran -3 tomaattia -puolikas tuorekurkku -pieni sipuli -limen mehua yhden limen verran -punaista paprikaa puolikas -tomaatti-mozzarellamaustetta -kuivattuja yrttejä
06.11.2007 - 15:25
-viinisuolaheinää -ruukkusalaattia -kurkkua -punasipulia -fetajuustoa -kirsikkatomaattia -pestomarinoitua kalkkunafilettä -couscousia(kasvisliemessä tehtynä) -tomaatti-mozzarellamaustetta(lidlistä) -perinteistä salaatinkastiketta
06.10.2007 - 12:17
 300g pastaa 300g palvikinkkua (ite käytin ehta porsaanpippuristafilettä) 2 suolakurkkua pala kurkkua 2 dl paprikasuikaleita (pakaste) 2 dl maissia puoli prk hillosipuleita kastike: 2 prk kermaviiliä 3 rkl majoneesia 2 rkl valkosipuli valkoviinietikkaa sitruunapippuria ja aromisuolaa
Keitä pasta ja jäähdytä Pilko muut aineet ja sekoita kastike Sekoita kaikki aineet kylmän pastan joukkoon.
|
laskuri
 otettu käyttöön 4.10.07
sähköpostiosoite
enieminen(at)jippii(piste)fi
|