Kirjoittaja
Pirkanmaalainen nainen kokkailee itselleen ja aviomiehelle.
|
18.01.2012 - 23:10

jauhelihaa 400g(mausta jauheliha hyvin) sipuli 1 teelusikka rouhittua valkosipulia
1prk tomaattimurskaa
½kuivattu chili
2dl vettä 1 lihaliemikuutio pizzamaustetta mustapippuria(maista tarviiko suolaa)
punaviinietikkaa tilkka
Pilko sipuli ja ruskista jauhelihan kanssa ja lisää muut aineet. Anna kiehua hetken ja lisää 10 lasagnelevyä pilkottuna joukkoon. Kaada voideltuun uunivuokaan.
päälle: 2,5dl ruokakermaa 1 dl maitoa juustoraastetta pussillinen tai 2dl (sekoita noi keskenään) uunissa 200 asteessa 35-40 minuuttia
03.09.2011 - 21:29

500g fusillipastaa
2 sipulia pilkottuna
1 punainen paprika pilkottuna
1prk Mutti fileoituja tomaattifileitä
400g naudan jauhelihaa
2 lihaliemikuutiota
2,5dl flora ruokakermaa
2dl maitoa
1rkl olympys yrttisekoitus
mustapippuria
2dl emmentaljuustoraastetta
Keitä fusillipastaa puolet normaalista keittoajasta.Paista jauheliha ja kuullota sipuli.Mausta ja lisää kaikki muut aineet paitsi juusto.
Anna porista kymmenisen minuuttia.Sekoita ainekset keskenään ja lisää myös juusto sekaan.Laita voideltuun uunivuokaan ja paista 225 asteessa vajaa puol tuntia.
Paistoin itse matalassa vuuassa ja neste riitti hyvin.Jos tuntuu ,että sitä on vähänlaisesti niin lisää vaikka maitoa.
14.04.2011 - 15:29
Nyt en voi,kun suositella kokeilemaan kyseistä makuyhdistelmää.Lasagnen tein kun ennenkin,mutta juustona oli cheddar ja jauhelihan sijalla soijarouhe.Rouheen turvotin kasvisliemessä,missä oli soijakastiketta ja punaviinietikkaa mukana.

08.03.2011 - 22:27
Kotona olevista aineksista tehty pastasalaatti, joka oli kyllä maukas.

fusillipastaa
pekonia
sipulia
kebablihaa
mungpavun ituja
tomaattia
maustekurkkua
Kastikkeena Turkkilaista joghurttia, johon raastoin valkosipulia ja lisäsin suolaa.
07.01.2011 - 22:28

250g fusillipastaa 450g broilerinfilettä suikaleina(mausta oman maun mukaan) rkl kapriksia ½ punasta paprikaa
1 tomaatti
prk maissinjyviä
1 suolakurkkua 1 punasipulia ja balsamicoa 100g fetajuustoa 2prk kermaviiliä ranch dippikastikejauhe ½dl majoneesia
Keitä pasta ja jäähdytä.Pilko paprika,tomaatti,suolakurkku ja fetajuusto.Tee punasipulista puolirenkaita ja laita balsamicoa päälle ja anna maustua.
Sekoita ainekset ja tarjoile.
Tee kastike ja sekoita aineksien joukkoon ja anna maustua.
Molemmat versiot on hyviä
.
17.11.2010 - 22:36
600g lohisuikaleita
5dl kevyt ja paksu ruokakermaa 4%
maustoin lohisuikaleet suolalla,sitruunapippurilla,tillillä ja mustapippurilla(sitruunanmehulla)
2oog purjosuikaleita
Tilkassa öljyä kuullotin lohenpalat ja purjot ja lisäsin kerman.Annoin kypsyä loppuun ja lisäsin muut mausteet.
Lisäksi keitin tagliatelleä ja päälle parmesanjuustoa raasteena.

19.08.2010 - 22:30

600g broilerin filesuikaleita
dl soijarouhetta
kesäkurpitsa kuutioina
purjon vihreä osa
4 valkosipulin kynttä
100g kirsikkatomaatteja puolitettuina
2 ruokakermaprk (a 2,5 dl)
5dl vettä
2 kanaliemikuutiota
sweet chili saucea
sipulijauhetta
paprikajauhetta
suolaa
suurustukseen maizenaa
Kuullota tilkassa öljyä paprikajauhe,valkosipuli,purjo ja kesäkurpitsa.Lisää broilerinsuikaleet ja ruskista.Lisää ruokakerma,vesi,soijarouhe ja mausteet.Anna kiehahtaa ja suurusta veteen lisätyllä maizenalla.Lisää lopuksi kirsikkatomaatit.
Tarjoile pastan kera.
29.05.2010 - 23:05
Tällanen salaatti on aina hyvää,mut tää perustuu tähän kastikkeeseen jam..
Aineksina salaattiin oli:
keitettyä pastaa
kypsää broileria
kuullotettua sipulia
vihreitä oliiveja
kapriksia
amerikansalaattia
tomaattia
kurkkua

kastikkeen tein aineksista:
1 kananmuna
2tl yrttistä valkoviinietikkaa
dl chilisaucea
2rkl sokeria
2tl paprikajauhetta
1½tl suolaa
3dl öljyä
dl cocacolaa
rkl soijakastiketta
Laita kulhoon kaikki muut aineet paitsi cocis ja öljy.Sekoita aineet ja kun ovat sekaisin lisää öljy pienissä erissä sauvasekottimella sekottaen.Lopuksi cocis samalla lailla sekaan.
Ihana kastike salaateille.Tähän salaattiin meni noin desi kastiketta ja loput jäi odottamaan muuta käyttöä :)
15.05.2010 - 08:19

Oon innostunu koklaan soijarouhetta ruuanlaitossa ja hyvinhän se meilläkin on tehnyt kauppansa,kun ei oo mainostanut etukäteen..
Tänään keitettiin pastaa ja siihen sivuun kastiketta, joka sekotettiin pastan joukkoon.
Kiehautin 3dl soijarouhetta kasvisliemessa(6dl vettä)
Lisäsin 500g tomaattimurskaa,iso sipuli,valkosipulia,sokeria,suolaa,mustapippuria,jauhelihamaustetta,soijakastiketta.
Oli hyvää kyllä.Jos olisi ollut ruokakermaa niin hieman olisin laittanut pehmentään makua.
29.04.2010 - 00:32

pastaa keitettynä
vihreitä ja mustia oliiveja
tuorekurkkua
maustekurkkua
herne-maissi-paprikaa
salamisuikaleita
marinadiin:
rypsiöljyä
hunajavalkoviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
sokeria
vihreetä tabascoa
18.04.2010 - 02:46
Joskus ,kun tuun koulusta/ työharjottelusta,niin veto on aivan pois.Ruokaa kuiteski haluaa muu perhe,kun ite syön usein koulussa.
Toki ne osaa itekkin tehdä,mut viitteliäisyys ei oo sitä parasta luokkaa :).Eli leipää ja kahvia,munakasta useimmin söisivät.
Ja mää kun kuiteski ruuanlaitosta tykkään,niin teen mielelläni.(välillä kuiteskin oikasen aikalailla)

Tässä yhden päivän arkiateria,josta kaikki tykkäsivät ja pyysivät uudemman kerran.
Paistoin jauhelihan ja pari silputtua sipulia isossa pannussa.Maustoin hyvin.Lisäsin täysjyvä kukkamakaronit.
Päälle lihalientä.Keitin pussissa määrätyn ajan ja lisäsin aina lientä tarpeen tullen.Niin,että kaikki imeyty joukkoon.
Tein toisessa astiassa knorrin kermakastikkeen ohjeen mukaan ja sekoitin makaronien joukkoon+3 lohkottua tomaattia.
Annoin kuumeta ja eikun syömään.
Pastaa vaihtamalla saa paljon uusia makuja ruokiin.Niitä on nykysin niin paljon erilaisia.
12.02.2010 - 23:34
       
Melki joka päivä on tullut ruokaa laitettua,mutta suurin osa ohjeista täältä jo löytyykin.Tietty jotain mausteissa eroja saattaa olla.Tuossa muutamia kuvia näistä pikasista arkiruuista,kun nälkä on,mutta ei jaksais mitään tehdä.Tänään tein tuon pikkasen voikkarikakun,josta riittää kolmelle ;)
-lohkoperunat ja hyvä salaatti maistuu aina
-kotitekosia hamppareita paahtoleivästä tällä kertaa
-kasvislasagne,jonka unohdin postata ja ohjetta en muista enään :(
-kinkkuvoikkari perustäytteillä,joita löytyy voileipäkakut osiosta
-hedelmäistä fetasalaattia(omenaa,viinirypäleitä ja mangoa oli ainakin)
-täytettyjä patonkeja lihapullilla
-kalapuikkoja mozzarella/paprikakastiketta
-valkosipuliperunoita ja broileria
14.01.2010 - 19:14

Tässä taas yhdenlainen versio broilerilasagnesta.<3
Ohje on tosi isoon lasagnemäärään.Puolittakaa ohje suosilla,jossei ole 10 henkilöä syömässä.
kg hunajamarinoituja broilerinfilesuikaleita 3 sipulia litra maitoa 5dl ruokakermaa iso purkki herkkusieniä 2dl pilkottua paprikaa 370g yrttitomaattimurskaa 2dl kanalientä 5rkl thai sweet chilisaucea 3rkl currya aromisuolaa 2rkl cajunmaustetta 500g juustoraastetta 24 lasagnelevyä
Kypsennä broilerit ja kuullota sipulit.Lisää herkkusienet, paprika,kanaliemi,maito,ruokakerma ja mausteet.Anna porista hellalla hetken. Kokoa voideltuun vuokaan kerroksittain kastiketta,juustoja ja lasagnelevyjä. Mulla oli yhtenä kerroksena pelkkää tomaattimurskaa ja juustoa. Uunissa 200 asteessa noin tunti.
Toki kastikkeen voi suurustaa,jos haluaa,mut sitä ei tartte.Juusto saostaa sen mukavasti.
Ja maistakaa kastiketta ennen lisäämistä.Tää oli just sopivaa meidän makuun,mut oomme tottuneet chiliin ja saattaa olla et on liian väkevää jollekkin.Ja mausteissa on eroja.
Lisänä meillä tuoretta mangoa,tomaattia ja kurkkua.

29.11.2009 - 00:45
Ollaan syöty niin tavallista ruokaa viime ajat,ettei paljon postattavaa oo ollut.Nyt huomasin et kinkkupastan ohjetta ei löydy täältä,vaikka se on meillä tosi usein ruokana.Eri variaatioina kylläkin.Tässä tän kertanen.

500g kierrepastaa jonka keitin suolalla maustetussa vedessä
sipuli
500g savurouhetta
4rkl rouhittua paprikaa
suolaa ja mustapippuria
2,5dl kevyt ruokakermaa
Kuullotin sipulin tilkassa öljyä ja laitoin sivuun.
Tein perinteisen valkokastikkeen,johon laitoin samanverran rasvaa ja jauhoja.Hetken kypennettyäni(mut en ruskistanut)lisäsin maitoa ja lopuksi ruokakerman.Maustoin ja lisäsin savurouheen.
Toisessa kattilassa keitin pastan ja,kun pasta oli melki kypsää(al dente) niin lisäsin valmiin kastikkeen.Sekoitin joukkoon ja asetin esille.
Päälle murensin mozzarellajuustoa.
28.11.2009 - 21:43

Meillä maistuu tällä ohjeella italiansalaatti.
400g makaronia keitettynä
400g savupalvikinkkua tai rouhetta,kuten meillä nyt
2 suolakurkkua kuutioina
2 isoa omenaa kuutioina
he-ma-pa pussi
pala tuore kurkkua kuutioina
Jos olisi ollut porkkanaa niin olisin tikkuina keittänyt ja laittanut sekaan.
majoneesi:
2 keltuaista
5 dl öljyä
2 rkl valkosipuli valkoviinietikkaa
3 kynttä valkosipulia pienittynä
paprikajauhetta
suolaa
valkopippuria
Vatkaa keltuaiset kulhossa paksuksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mausteet ja sekoita hyvin. Lisää seokseen öljy tippa kerrallaan ja vatkaa hyvin ennen kuin lisäät seuraavan tipan. Jokaisen tipan tulee imeytyä hyvin ennen kuin lisäät seuraavan. Kun majoneesi alkaa sakeutua ja kiltää, lisää loput öljystä ohuena norona. Sekoita lopuksi joukkoon viinietikka.
Itse en käyttänyt kaikkea majonesia salaattiin vaan lisäsin kermaviiliä joukkoon.
05.10.2009 - 00:06

300g makaronia keitettynä
5dl maitoa
2dl ruokakermaa
suolaa
150g kermajuustoa raasteena
100g ruohosipuli tuorejuustoa
Sekoitin keitetyn makaronin joukkoon maito/kermaseoksen ja juustot.Suolaa lisäks ja uunivuokaan.
Laitoin korppujauhoo päälle ja 225 asteessa uunissa vajaa puol tuntia.(Ei tartte hyytyä vaan löysää saa olla)
01.10.2009 - 09:00

Testaus jatkuu..Tässä kans Kariniemen kermasia minuuttipihvejä ja mausteena Rajamäen hunaja väkiviinaetikkaa.
Etikat sopii hyvin mausteeksikin,vaikka ite oon niitä lähinnä säilömiseen ja salaatteihin käyttänyt.
Tein yhden annoksen ruuan tästä,kun tytär söi hieman eri aikaan kun muut.
kourallinen keitettyä nuudelia(keitin vedessä, jossa oli mukana kuivattuja keittovihanneksia)
1 broilerin kermamarinoitu minuuttipihvi paloina
pala keltasta paprikaa suikaleina
pala punasta paprikaa suikaleina
pala purjoa renkaina
n.puoli desiä kevyt ruokakermaa 4%
2rkl hunaja väkiviinaetikkaa
Lorautin tilkan öljyä pannulle ja kypsensin kasviksia ja kypsiä broilerin paloja hetken.Kuitenkin niin, että jäi kasvikset rapsakoiksi.Lisäsin nuudelit ja ruokakerman.Kuumensin ja lisäsin etikan ja laitoin tarjolle.
14.09.2009 - 21:35

Koulun jälkeen on ollut niin nälkä,että on tullut tehtyä mahdollisimman helppoa ja nopeeta ruokaa.Tätä satsia tehdessä ajattelin,et riittää huomisellekkin,mutta maistui niin hyvin kaikille,ettei kyllä jäänyt,kun muutama kauhallinen kattilan pohjalle.
500g kierrepastaa(keitin pekoniliemijauheella maustetussa vedessä)
500g mausteista chorizomakkaraa
500g Findus woksekoitusta
2rkl soijakastiketta
1prk kevyt ja paksu ruokakermaa
Pastan kiehuessa,kypsensin makkarat ja wokvihannekset tilkassa öljyä.Lisäsin ruokakerman ja soijakastikkeen ja sekoitin pastan joukkoon.
03.09.2009 - 14:29

porkkana viipaloituna pala kesäkurpitsaa pienittynä ½ sipulia
1 valkosipulinkynsi pienittynä
rkl soijakastiketta nyrkillinen keitettyä nuudelia marinadi: 1tl zazikimaustetta 1rkl öljyä 1rkl etikkaa Pilko kasvikset ja laita maustumaan marinaadiin ainakin kymmenenks minuutiks.
Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja kypsennä muutama minuutti kasviksia.Jätä hieman rapeeksi.
Lisää nuudelit ja soijakastiketta ja kuumenna.
Tästä tuli yhdelle reilu annos.
01.09.2009 - 18:07

300g nuudeleita 450g broilerinsuikaleita 450g wokvihanneksia(pakastealtaasta) pieni kukkakaali 2 porkkanaa 5dl kookosmaitoa(s-marketeissa on edullinen ja käytännöllinen)pahvipakkaus 1tl valkosipulirouhetta 3-5rkl kalakastiketta 1-2tl piri piri maustetta Kypsensin broilerinsuikaleet tilkassa öljyä wokissa ja lisäsin vihannekset ja mausteet. Pyörittelin hetken ja lisäsin kookosmaidon.Annoin muhia. Keitin toisessa kattilassa vettä,jossa oli kanttarellifondia ja kaadoin nuudeleiden päälle. Annoin kypsyä pari minuuttia ja kaadoin liemen pois.Lisäsin nuudelit muitten ainesten joukkoon ja tarkistin maun.
29.08.2009 - 13:59

400g pastaa
600g hunajamarinoituja lohisuikaleita
2 isoa sipulia
2prk kevyt ruokakermaa
aromisuolaa,tilliä ja sitruuna-limepippuria
Keitä pasta kasvisliemessä.Pilko sipulit ja kuullota ja kypsennä lohisuikaleet.Lisää kerma,mausteet ja anna kiehua hetken aikaa.
Sekoita pastan joukkoon.
25.08.2009 - 15:15
Kuvasta taas ei paljoakaan selvää saa,kun sekoitin kastikkeen joukkoon.Olis pitäny tajuta ottaa kuva ennen lisäämistä.

kierremakaronia
kebablihaa
paprikaa
tomaattia
kurkkua
he-ma-pa pussi
polarjuustoa
sinappikurkkusalaattia
Kastikkeessa kermaviiliä,majoneesia ja salsakastiketta
29.07.2009 - 21:30
Tänään syötiin lasagnea pitkästä aikaa,mutta tein vaan yhen kastikkeen,niinkuin nykysin melki aina. Ihan yhtä hyvää on,mutta huomattavasti nopeampaa ja helpompaa tehdä.

tähän lasagneen käytin: 12 lasagnelevyä 400g jauhelihaa 1 iso sipuli 4 valkosipulinkynttä 500g tomaattimurskaa 2,5dl vettä 1 lihaliemikuutio 8dl maitoa 200g juustoraastetta mausteina käytin kuivattua basilikaa,mustapippuria,suolatonta lihamaustetta ja rouhettua pihvimaustetta. Kaksi viimeisintä oli semmosia mausteita maustepörssistä,joita kokeilin ekaa kertaa.
Paistoin jauhelihan ja sipulit.Lisäsin kaikki muut aineet,paitsi maidon ja juustoraasteen. Annoin porista vajaan kymmenen minuuttia ja lisäsin maidon ja kuumensin seoksen. En suurustanut millään,mutta halutessaan niin voi tehdä.Kannattaa maistaa kastiketta vielä maidon lisäämisen jälkeen. Itse ainakin lisäsin mausteita roimasti lisää. Vuokaan kerroksittain kastiketta,juustoraastetta ja lasagnelevyjä.Päälimmäiseksi kastike ja juustoraaste. Uunissa 175 asteessa vajaa tunti.
Lisänä salaattia,jossa käytin ekaa kertaa pinjansiemeniä.Hyviä oli ja ei semmosia kovia mitä kuvittelin.
19.07.2009 - 15:36
Otin kuvan ennen kastikkeen lisäämistä.Kastikkeen voi myös tarjota erikseen.

400g palvikinkkua 250g täysjyväpastaa jonka keitin kasvisliemessä valkonen paprika ½ tuorekurkku paljon suolakurkkua 2 tomaattia pilkottuna punasipuli pilkottuna valkosipuli-yrttimaustetta ruohosipulia punasta chiliä pieni pala kastike: 2prk kermaviiliä 3rkl salsakastiketta 3rkl bbqsinappia(lidl) mausteista
11.05.2009 - 19:28

500g parsakaalia
400g tummaa pastaa
2dl kevyt ruokakermaa tai oikeen kuohukermaa
150g pekonia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
½ kuivattu chili
(aromisuolaa)
Pilko parsakaalin varsi pieniksi paloiksi ja kukinto nupuiksi.Keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.Kaada vesi pois ja soseuta hieman perunansurvimella.Kuullota pekonisilppu,sipulit ja chili ja lisää parsakaaliseos ja kerma.(mausta aromisuolalla jos vaatii)
Keitä samaan aikaan pastaa runsaassa vedessä toisessa kattilassa,kunnes pasta on al dente.Lisää kastike sekaan.Maista tarviiko mausteita ennen tarjoilua.
04.05.2009 - 22:59

Kuvanahan tää näyttää taas samalta ku edellinenkin pastasalaatti postaus,mutta hieman eri aineita kuiteski .
Tähän laitoin:
simpukkapastaa
jääsalaattia
punasta salanova salaattia
punasipulia
tomaattia
kurkkua
coctailkurkkua
paljon herneenversoja pienittynä
kapriksia
salaattijuustoa
kinkkusuikaleita
punasta paprikaa
mustapippuria
osaan salaatista laitoin kastikkeeksi
kermaviiliä ja sweet chili saucea
05.04.2009 - 14:33

Keitettyä pastaa
herne-maissi-paprikaa
tuorekurkkua
kurkkusalaattia
punasipulia
keitettyä kananmunaa
tonnikalaa
juustoa
kastikkeena kermaviiliä/maitoa ja knorrin valmista sitruuna-tilli kylmäkastikeainesta

Tätä juustoa testattiin nyt ekaa kertaa.Ostettu etnisestä kaupasta ja hintaa oli 2,5e.Eli edullisempaa kun halloumi.Maku oli hyvin samanlainen.Sellaisenaan,kun söi niin ei ollut oikeestaan ollenkaan suolaisen makuinen ja maku muistutti pikemminkin fetajuustoa.Mutta pannulla paistettuna suolaisuus lisääntyi ja maku muistutti halloumia.Eivät oikeen osanneet sanoa tän juuston nimeä siellä,muutakun,että valkonen juusto on kyseessä.Hinta ja maku oli kyllä kohdallaan,joten ostanpa uudelleen.Tehty lampaan ja lehmänmaidosta.
10.03.2009 - 11:38
Elikkäs meillä testattiin Atria 600g Porsaan Kevyt Suikale ja Mieto Herkkusienikastike valmisruokaa.Ja täytyy sanoa,että maistu kyllä hyvälle.Tuohon kastiketiivisteeseen lisättiin prk ruokakermaa ja 2dl vettä.Hintaa tolla paketilla oli 4euroa,mutta ostin sen puoleen hintaan,kun oli päivämäärä lähellä.Paljonhan noissa valmisruuissa on kaikenmaailman lisäaineita,mutta meilläkin niitä todella harvoin ostetaan,niin ei kai se niin vaarallista ole.Kinkkusuikaleet oli tosi mureita ja iso satsi tuli kastiketta.Suosituksena oli tarjoilla perunoiden kera,mutta meillä sekotin tuon kastikkeen pastaan.

08.02.2009 - 15:37

Spaghettia keitettynä
tomaattista voimakkaan mausteista jauhelihakastiketta(sipulia,valkosipulia,chiliä,cajunmaustetta mm.)
emmentaljuustoraastetta
Kaikkia näitä kerroksittain uunivuokaan.200 asteeseen,kunnes pinta on kauniin ruskea.
06.02.2009 - 12:39

400g makaronia
pkt Hk sinistä
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1tl samba oelekia
2dl paseerattuatomaattia
1dl 4%ruokakermaa
2 kanamunaa
lihalientä
emmentalraastetta
Keitä makaronit melkeen kypsiksi.Kuullota sipulit ja makkarat tilkassa öljyä ja lisää makaroonien joukkoon.Laita seos voideltuun uunivuokaan.Sekoita joukkoon paseerattutomaatti,ruokakerma,sambaoelek ja kanamunat.Lisää lihalientä niin, että makaroniseos peittyy kunnolla,sekoita.Ripottele päälle juustoraaste.Paista uunin alaosassa 225 asteessa,kunnes liemi on hyytynyt ja pinta kauniin ruskea.
15.01.2009 - 19:26

lihakastike: 500g naudan paistia ohuiksi lastuiksi leikattuna 2 isoa sipulia 2 lihaliemikuutiota 200g keittojuureksia(Sulatin mikrossa ja muussasin sauvasekottimella. Kätevä piilottaa juureksia,jos muuten ei oo kaikkien lempparia) 1prk kuorittuja tomaatteja 2.5dl vettä 1tl mustapippuria 1rkl basilikaa 1rkl rouhittua/kuivattua valkosipulia
Ruskista naudanpaistilastut tilkassa öljyä ja lisää sipulit. Kuullota hetki ja lisää muut ainekset.Anna kiehua ainakin puoli tuntia,riippuen mitä lihaa käytät. Tarkista maku ja lisää mausteita jos niin vaatii.
juustokastike: n.4rkl voita n.4rkl jauhoja n.8dl maitoa n.200g juustoraastetta
Sulata voi ja lisää jauhot.Kypsennä jauhoja hetki,mutta älä ruskista.Lisää maitoa vähä kerrallaan ja lopuksi juusto.Mausta aromisuolalla.
Kokoa lasagne kerroksittain aina vuorotellen molempia kastikkeita ja lasagnelevyjä. Laita alimmaiseksi kastiketta ja myös päälimmäiseksi. Itse tein täysjyväisistä lasagnelevyistä.
13.01.2009 - 09:32

Tässä yksi ruoka,jota valmistaessa en edes aavistanut kuinka hyvää siitä tulee. Tarkotuksena oli vaan käyttää broilerinfileet, joissa oli menossa vkp umpeen ja edellis kesänä mökille ostetut rainbown currykastikepussijauheet. Tykkään kyllä knorrin valmis currykastikkeesta, mutta nää rainbowt ei oo oikeen mieleeni.Sen takia jääneet kaappiin lojumaan. Tähän ruokaan ne sopivat vallan mainiosti ja nopeutti ruuan tekoa paljon. Toki voit korvata valmispussit ja tehdä maitokastikkeen itse,maustat vaan currylla ja suolalla.
450g broilerin filettä suikaleina 2 sipulia pilkottuna 1rkl valkosipulirouhetta tai 4-5 v-sipulinkynttä 1tl punasta currytahnaa 9dl pussista tehtyä valmis currykastiketta+2dl ruokakermaa 150g emmentaljuustoraastetta 300g kypsentämätöntä kierremakaronia 4 porkkanaa raasteena 1 tomaatti kuutioituna 6 tippaa vihreetä tabascoa
KYpsensin tilkassa öljyä sipulit ja broilerit suikaleina.Lisäsin mausteet,tomaatin kuutioina ja porkkanaraasteen,kääntelin hetken. Perään 9dl kylmää maitoa ja currykastikepussien sisällöt.Kiehautin noin 5 minuuttia. Lopuksi sekoitin joukkoon ruokakerman,kun näytti liian paksulta. Öljytyn uunivuuan pohjalle laitoin puolet pastasta,juustosta ja kastikkeesta.Päälle sama satsi. Uunissa 200 asteessa ja 40 minuuttia.

19.12.2008 - 09:39
 Laita makaronipussillinen kiehumaan lihaliemeen ja valmista sillä välin kastike. Pilko 2 sipulia,suolakurkkua ja 500g uunimakkaraa.Kuullota sipulit pannulla tilkassa öljyä ja lisää makkarat ja suolakurkut.Lorauta päälle 2dl ruokakermaa ja 3 kauhallista lihalientä.Muutama kierros myllystä mustapippuria,rkl sinappia ja tomaattipyrettä.Anna kiehahtaa. Kun makaronit on kypsiä,kaada liemi pois ja lisää kastike sekaan.Nopsaa,helppoo,hyvää ja halpaa arkiruokaa.
12.12.2008 - 18:37
 400g täysjyväspaghettia pätkittynä 400g jauhelihaa(maustoin chilijauheella ja jauhelihamausteella) 2 sipulia 1dl lihalientä 4dl ruokakermaa 100g kevyt pippurituorejuustoa Paista jauheliha ja sipulit ja mausta.Lisää lihaliemi,ruokakerma ja tuorejuusto.Anna kiehahtaa. Kiehauta samaan aikaan spaghetit melkeen kypsiksi.Laita spaghetti ja kastike sekaisin voideltuun uunivuokaan.Ripottele pinnalle juustoraastetta,jos sattuu olemaan.Paista uunissa 200 asteessa n.15-20 minuuttia
18.11.2008 - 14:08
 400g kierrepastaa 2 lihaliemikuutiota 400g paistijauhelihaa 2 sipulia kourallinen paprikasekoitusta(pakaste) 0,5tl harissatahnaa 3rkl jauhelihamaustetta 1pss Knorr herkkusienikastiketta(ohjeen mukaan valmistettuna)
Kiehauta pasta lihaliemessä.Sillä välin kypsennä jauhelihat ja sipulit ja mausta. Valmista herkkusienikastike ja lisää sinne paprikat ja jauhelihaseos.Kun pasta on kypsää lisää kastike joukkoon.
10.11.2008 - 14:45
 400g kierrepastaa 400g naudanjauhelihaa 2dl maissinjyviä ½pkt aurajuustoa jauhelihamaustetta 2 kananmunaa lihalientä Keitä pasta ja jauhelihat lihaliemessä.Mausta esim:jauhelihamausteella.(huomioi,että aurajuustosta ja lihaliemestä tulee suolaa) Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja sekoita joukkoon maissit ja aurajuusto murusteltuna. Sekoita kaksi kananmunaa ja litra hieman jäähtynyttä lihalientä.Kaada pastojen päälle.Uunissa 225 asteessa n.40 minuuttia. Nesteen määrä riippuu paljolti minkälaiseen vuokaan teet laatikon.Itsellä oli isohko ja matalareunainen.

17.10.2008 - 16:26
 Tässä nopeeta pikaruokaa.Valmista alle 10 minuutissa.
500g tagliatelle pastaa 600g broilerinfilettä suikaloituna (kermamarinadissa) 3dl sipulisilppua 2dl paprikasuikaleita pakasteesta ½prk pestoa mustapippuria parmesaanijuustoa Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen.Kypsennä sillä aikaa broilerit ja sipulit.Lisää joukkoon paprikasuikaleet ja mausta. Kun pasta on kypsää(5-6min tai pussin ohjeen mukaan)valuta vedet hyvin pois. Sekoita joukkoon pesto ja broileri,sipuli,paprikaseos. Raasta pinnalle parmesaania.Tästä satsista riittää 5-6 hengelle isot annokset.
20.09.2008 - 16:06
  400g naudan paistijauhelihaa 1 sipulia 1dl tomaattimurskaa 4rkl ketchuppia n.50g emmentaljuustoraastetta 1tl samba oelek tahnaa jauhelihamaustetta 2dl ruokakermaa 1 kanamuna/ruokailija (suolaa ja mustapippuria)
Paista jauheliha ja sipuli ja mausta.Lisää tomaattimurska ja ruokakerma ja anna porista hetken. Laita kastike uunivuokaan ja tee kolo kananmunille.Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa.Paista uunissa 200 asteessa ja vajaa puoli tuntia. Tarjoa spaghetin kanssa.
16.09.2008 - 16:48
 Monet pitävät lasagnen laittoa aikaa vievänä ja hankalana.Esimerkiksi tätä ohjetta seuraamalla lasagnen laitto on helppoa ja omasta mielestä nopeaakin näin esivalmisteluiden osalta. Periaatteessa tämä ohje toimisi niinkin,että kaikki ainekset sekaisin teflonpinnotteiseen kattilaan ja antaa porista kunnes ainekset kypsiä.
2 sipulia pilkottuna 3 porkkanaa raasteena 1rkl valkosipulirouhetta(tai 4 kynttä) 450g broilerin filesuikaleita(mulla hunajamarinoituja) 400g tomaattimurskaa 2dl kanalientä 185g punaista pestoa(lidl mulla) 6dl maitoa (hieman vaaleeta suurustetta jos haluaa) 1rkl thai sweet chili saucea) hieman herbamaren SPICY PIKANT maustetta(itselle uutuustuote) 200g emmentalraastetta 15 täysjyvälasagnelevyä Paista sipulit ja broilerinsuikaleet tilkassa öljyä.Lisää muut aineet lukuunottamatta juustoraastetta. Ja anna porista kunnes raaste pehmenee. Lado uunivuokaan vuorotellen kastiketta,juustoa ja levyjä.Jätä päälimmäiseksi kastike ja juustoraaste. Uunissa 175 astetta ja noin vajaa tunti. Lisänä meillä hedelmäistä vihersalaattia.
01.09.2008 - 18:30
 Tänään syötiin broilerinfilettä pastalla.Pastaan sekoitin kastikkeen johon tuli: 2dl ruokakermaa 1dl paseerattua tomaattia ½kesäkurpitsa kuutioituna 1punanen paprika pienittynä 1sipuli pienittynä 1dl eilistä sinihomedippiä kermaviiliin tehtynä mustapippuria,chiliä ja suolaa. Kypsensin sipulit,kesäkurpitsat ja paprikat pannulla ja lisäsin nesteet ja mausteet. Annoin muhia.
24.08.2008 - 16:11
400g makaronia(keitin lihaliemessä) 400g paistijauhelihaa (maustoin dijonsinapilla(valkosipuli-persilja maku) jauhelihamausteella) 4rkl paahdettua sipulia 1rkl valkosipulirouhetta pussi kasvissuikaleita liemenä: 2 kananmunaa ja ranskalainen sipulikeittopussi sekoitettuna veteen
Tuli ihana maku ton sipulikeittopussin ansiosta.

16.07.2008 - 13:09
 Äärettömän huono kuva ihanan makusesta keitosta =( http://leipomuksia.blogspot.com/ oli tehty samantyylistä keittoa ja pakkohan se oli testata =). 1 iso kesäkurpitsa 2 sipulia 2 litraa kanalientä/kasvislientä tai lihalientä pussi makaronia 500 g jauhelihaa grillausmaustetta jauhelihan maustamiseen mustapippurirouhetta 200g cheddarsulatejuustoa paprikasuikaleita n.1½dl
Kiehauta liemi ja lisää sinne pilkotut sipulit,kesäkurpitsat ja makaronit.Ruskista ja mausta jauheliha ja lisää sekaan.Keitä kunnes makaronit on melkein kypsiä.Lisää sulatejuusto nokareina ja paprikat.Kattilan voi jo ottaa pois liedeltä.Kun juusto on sulanut,keitto on valmista.Tarkista maku ennen esille panoa.
08.07.2008 - 17:42
 400g makaronia kastike 1: litra maitoa tilkka öljyä 3rkl jauhoja mozzarellapallo aromisuolaa valmistus:Laita öljy kattilaan ja lisää jauhot.Pyöräytä hetken,mutta älä ruskista.Lisää maito ja kun kastike on suurustunut lisää mozzarella paloina ja aromisuola.
kastike2: 500g paseerattua tomaattia 300g kinkkusuikaleita n.100g pekonia kuutioina 1sipuli basilikaa,oreganoa ja lihaliemijauhetta desi vettä Kypsennä pekonit ja sipulit.Laita muut ainekset ja mausteet sekaan ja anna muhia hetken aikaa.Tarkista maku.
Laita voidellun uunivuuan pohjalle puolet molemmista kastikkeista ja puoli pussia makaronia päälle. Makaronien päälle loput kinkkukastikkeesta ja sen päälle loput makaronit. Päälimmäiseksi loput maitokastikkeesta.Uuniin 225 asteeseen noin tunti
01.07.2008 - 14:25
 400g makaronia 450g hunajamarinoituja broilerinfileitä(suikaloituna) ½ punanen paprika 3 pientä kevätsipulia varsineen 1dl silputtua persiljaa 3rkl acili ezmeä(tomaattia,sipulia,chiliä,persiljaa) 100g tuorejuustoa 2½dl kevyt flora ruokakermaa Keitä makaronit väljässä suolalla maustetussa vedessä. Kuullota sipulit ja kypsennä br.suikaleet.Lisää muut aineet ja anna muhia kunnes makaronit on kypsiä.Yhdistä ainekset ja nauti =)
14.06.2008 - 13:38
 Kuvan muistin ottaa vasta kun puolet oli jo syöty ;)
500g paisti jauhelihaa 2 sipulia 1rkl valkosipulirouhetta jauhelihamaustetta 50g tomaatti-chilituorejuustoa 50g juustoraastetta 2½dl vettä lihaliemikuutio/jauhetta mustapippuria (porkkana raasteena) Kuullota sipulit ja paista jauheliha.Lisää mausteet ja neste+juustot.Anna kiehua hieman. (jos et laita kastikkeeseen yrttimaustettua tom.murskaa,niin lisää täytteeseen basilikaa,oreganoa ja muita yrttejä)
Täyteseos riitti 20 cannelloniputkeen.Anna kastikkeen jäähtyä niin putket on helppoja täyttää vaikka kertakäyttö pursotinpussilla. Täytä putket ja laita sopivan kokoiseen uunivuokaan vieriviereen.Kaada päälle kastike ja juustoraaste. kastike: 1prk yrttimaustettua tomaattimurskaa(500g) 2½dl kevyt ruokakermaa 100g juustoraastetta. Uunissa 225 astetta ja 40 minsaa.
29.05.2008 - 15:04
Tyttären ruuasta kuva,kun tuunaili eilistä ruokaa vähän eriuskoon täks päiväks. Lisäili monenväristä paprikaa joukkoon ja paistoi savubratwurstia kaveriks.Hieman sweetchilisaucea ja taas jaksaa mennä =).

28.05.2008 - 14:39

 n.litra keitettyä täysjyväpastaa n.250g broccolisekoitusta 1 kesäkurpitsa kuutioituna pallo mozzarellaa kuutioina 3 kanamunaa 1 litra vettä ja 2dl maitojauhetta(tai litra maitoa) kuivattua ruohosipulia aromisuolaa ja mustapippuria Voitelin uunivuuan,jonka pohjalle laitoin kasvikset ja puolet mozzarellasta.Myllystä pippuria ja aromisuolaa päälle.Keitetyt pastat päälle ja loput mozzarellat pinnalle.Sekoitin munamaitoseokseen ruohosipulia ja kaadoin liemen vuokaan.Uunin laitoin 200 asteeseen ja pidin laatikkoa uunissa kunnes munamaitoseos hyytyi ja tuli kauniin väristä. Lisänä paistelin Lidlin valmiita jauhelihapuikkoja pakasteesta.
22.05.2008 - 16:08
 400g täysjyväpastaa 400g br.filesuikaleita 1 prk tomaattimurskaa 2 pientä kesäkurpitsaa ½ yksikyntinen valkosipuli 2 sipulia 2 rkl kuivattua ruohosipulia 1½ tl vihreetä tabascoa 1 tl aromatsuolaa 10-15 kierrosta mustapippuria myllystä
Laita pasta kiehumaan kanaliemeen ja tee sillä välin kastike. Kuullota sipulit tilkassa öljyä ja lisää broileri ja kesäkurpitsat. Kypsennä hetken ja laita sekaan tomaattimurska ja mausteet.Anna muhia kunnes pasta on kypsää.Kaada vesi pastasta pois ja sekoita pasta ja kastike keskenään.Maista jos tarvitsee lisää maustetta ja nauti =)
10.05.2008 - 17:23
 Makaronilaatikkoa A-luokan prinssinakeilla.Mausteena sipulia ja valkosipulia,joita keitin samassa lihaliemessä,kun makaroneja.Itse liemenä laatikossa oli muna-maitoa jossa mausteena tomaatti/mozzarella maustetta.Nopea ja helppo ruoka tuli kun itsestään,kun siivoilin keittiön kaappeja.Kaikkea sitä ihminen kaappeihin säilöökin....Olisi melkeen pitänyt kuva ottaa =D
24.04.2008 - 16:10
 400g makaronia keittämättömänä 300g palvikinkkukuutioita ½ purjo pilkottuna vettä kanaliemijauhetta kuivattuja aurinkokuivattuja tomaatteja pienenä kuutioina 2 isoa sipulia pienittyinä 5 rengasta ananasta pilkottuina 3 kananmunaa loraus maitoa
Keitin makaronipussillisen makaronia vahvahkossa vähäsuolaisessa kanaliemessa. Kaksi litraa vettä ja kanalientä 2x ohjeen mukaan. Liemessä kiehu mukana sipulit ja aurinkokuivatut tomaatit. Kun makaronit oli puoli kypsiä,kaadoin ne liemineen voideltuun vuokaan. Tomaatit pilkoin saksilla pieniksi. Lisäsin purjot,kananmunat,maito lorauksen.pilkotut ananakset ja palvikinkkukuutiot. Uunissa 175 asteessa kunnes ihanan ruskeaa päältä. Yli tunti meni reippaasti. (maitoa lisäsin sen takia,kun tykkään,että makaronit ovat reilusti nesteen peitossa ja laatikosta ei tule näin ollen kuivaa.Olisiko ollut n.desi)
03.04.2008 - 15:15
 Eiliseltä jäi jauhelihakastiketta,joten tuunailin siitä uutta ruokaa täks päiväks. Kastiketta oli n.litra.Lisäsin joukkoon kinkkusuikaleita, purkin tomaattimurskaa ja n.2 dl maitoa. Mausteeksi mustapippuria,lihaliemijauhetta,aromisuolaa,chiliä ja oreganoa. Annoin porista hetken hellalla ja kokosin uunivuokaan kerroksittain kastiketta,lasagnelevyjä ja juustoraastetta.(n.200g) Uunissa 200 asteessa ja 30-40 minuuttia.
05.03.2008 - 15:05
 Tein ihan perusmakaronilaatikkoa,mutta nesteenä taas vahvaa lihalientä tomaattipyreellä maustettuna.Jauhelihan maustoin jauhelihamausteella ja kuivatulla jalopenorouheella.Sekoitin mukaan 2 kananmunaa ja 100g juustoraastetta.
Laitan lihalientä yleensä niin paljon,että peittää makaronit kunnolla ja vähän vielä enemmänkin.tykkään,että makaronilaatikko ei ole "kuivaa" vaan ihanan pehmeetä ja löysähköä. Uunissa 200 asteessa kunnes pinta kauniin ruskea.Ja annoin seisahtaa varttitunnin liedellä ennen syömistä.
21.02.2008 - 12:20
 Keitossa on broileria,pekonia,rusettipastaa,kanalientä,paseerattuatomaattia,sipulia, osterikastiketta,thai chili sauce ja pineapple kastiketta ja paljon tuoretta basilikaa.
20.02.2008 - 15:33
 Tykkään tehdä pastaruokia enenpi kun tarpeeksi.Niistä saa sitten tuunattua uutta ruokaa .. Eli tonnikalapastaan lisäsin kaksi kananmunaa,2,5 dl kalalientä,tilliä,kirsikkatomaattia,tuoretta basilikaa,juustoraastetta ja mustapippuria.Uuniin 225 asteeseen kunnes on hyvän väristä.
18.02.2008 - 16:22
 Tonnikalakastike: 2prk tomaattitonnikalaa 2dl yrttitomaattimurskaa 2,5dl kevyt ruokakermaa kourallinen basilikanlehtiä pienittyinä 2 sipulia mustapippuria suolaa Kuullota sipulit kattilan pohjalla tilkassa öljyä.Lisää muut aineet ja anna kiehahtaa. Tarjoile pastan kanssa. Voiko ruuanlaitto tämän helpommaksi mennä?!
12.02.2008 - 15:02
 400g naudan jauhelihaa 3 pikku sipulia 2 porkkanaa 2 palloa mozarellaa 500g yrttimaustettua tomaattimurskaa 4rkl Pirkan keskivahvaa meksikolaista salsakastiketta(mun mielestä kyllä tosi ytyä) 2dl vettä 2dl kevyt ruokakermaa 2dl maitoa 200g juustoraastetta prk viipaloituja herkkusieniä 1 vahva lihaliemikuutio mustapippuria maun mukaan
Ruskista jauheliha,lisää sipulit,porkkanat,tomaattimurska,herkkusienet,vesi ja mausteet. Anna muhia n.10 minsaa vähintään.(mieluiten tietty tosi kauan ) Lisää ruokakerma ja maito.Anna kiehahtaa. Kokoa uunivuokaan kerroksittain lasagnelevyt,kastike,juustoraaste ja mozzarella. Säästä päälimmäiseksi juustoraastetta.(ite laitoin päälle vielä puolikkaan punaisen suippopaprikan pilkottuna,kun alko nahistuun ) 175 astetta ja tunti
Kylläpä oli helppoo ja nopeeta tän kertanen lasukan teko. Ei tarttenu vahtia juustokastikkeen valmistamista. Menee aika kärkeen jossei ekaks näissä lasagne kokeiluissani.
26.01.2008 - 22:38
 Tässä mun versio pasta carbonaresta tällä kertaa.. n.200g spaghettia 1pkt pekonia 100g savukinkkusuikaleita puolikas yks kyntinen valkosipuli 1 sipuli 1dl ruokakermaa 2 kananmunaa mustapippuria vielä kierros sen päälle ku maistuu hyvälle...
Keitin pastan ja samaan aikaan ruskistin pekonin,sipulit ja loppu vaiheessa lisätyt kinkkusuikaleet. Kananmunat ja ruokakerman sekoitin keskenään ja lisäsin lämpösiin lihoihin.. Annoin lämmitä,mutten kiehahtaa. Sekoitin spaghettin joukkoon jonka keitin runsaassa vedessä merisuolan kanssa.(1tll/1l vettä)Mustapippurin laitoin lihojen joukkoon ja kierroksen kiellon päälle kun annos oli lautasella.
25.01.2008 - 15:08
 n.400g pastaa(itse käytin euroshopperin pikamakaronia) 400g naudan jauhelihaa 150g savupekonia 2 sipulia purjon vihreä osa 5 tippaa vihreetä tabascoa 3rkl osterikastiketta
LIEMI: litra vettä 2rkl osterikastiketta 1 lihaliemikuutio 125g juustoraastetta
1 kananmuna
Pilko pekoni ja sipulit.Paista pekonia hetki pannulla ja lisää sipulit ja jauheliha. (öljyä ei tartte,kun pekonista irtoaa rasvaa) Mausta tabascolla ja osterikastikkeella.
Kiehauta vesi,liemikuutio ja osterikastike.Sulata joukkoon juustoraasteesta suurin osa. Voitele vuoka ja laita sinne raaka pasta ja jauhelihaseos.Sekoita. Lisää joukkoon vähän jäähtynyt liemi ja kanamuna. Päälle loput juustoraasteesta. Uuniin 200 astetta ja 40 minuuttia.
06.01.2008 - 14:07
 Aiempaa broileripastasalaattia jäi sen verran että laitoin sen uuteen uskoon=).Laitoin uunivuokaan ja lisäsin joukkoon valkohomejuustoa joululta.Liemeksi desi ruokakermaa,kanalientä ja kananmunia 2. Mausteista lisäsin currya. Uunissa 225 asteessa,kunnes pinta kauniin ruskea ja liemi hyytynyt.Lisäksi kypsensin uunissa br.fileet(hunajamarinoidut) jotka nuijin ohueksi ja sisään laitoin mozzarellaa...kiersin rullalle ja uuniin
Eilen me syötiinkin imellyslaatikkoa ja lihapullakastiketta,mutta kuva unohtu ottaa...
19.12.2007 - 14:42
 400g makaronia 500g jauhelihaa 3 kananmunaa 1½ litraa vahvaa lihalientä 2rkl tomattipyretta ½ pakettia voimakasta koskenlaskijaa jauhelihan maustamiseen yrttisuolaa,grillimaustetta,kuivattua chiliä ja mustapippuria
Keitin makaronit vahvassa lihaliemessä.(3 kuutiota ja vähän alle 3l vettä) Otin liemen talteen,jota jäi juuri 1½litraa.Sekotin liemen joukkoon sulatejuustopalat. Jauhelihan ja sipulit kypsensin tilkassa öljyssä ja maustoin. Kaikki sekaisin uunivuokaan ja neste+munat joukkoon. 200astetta ja tunti uunissa.
11.12.2007 - 15:01
 Tossa nimessähän ne tärkeimmät aineet jo tulivatkin,mutta tässä loppulista
kastike: 1,4 litraa maitoa 0,75dl öljyä 1,5dl jauhoja 15 pakaste pinaattikuutiota aurajuustopaketti 3tl sitruunapippuria 2sipulia 4tl allkrydda mausteseosta(yrttisuolan ja kuivattujen vihannesten/yrttejen sekoitus) 3 prkl tonnikalaa n.50g juustoraastetta pinnalle. 175 astetta ja tunti uunissa
Kuumenna öljy ja lisää jauhot ja sipuli.Kypsennä hieman,mutta älä ruskista. lisää maito,pinaatit ,juusto ja mausteet.Anna juuston sulaa ja kastikkeen saostua.
Kokoa uunivuokaan lasagnelvyjä,tonnikalaa ja kastiketta päällekkäin. Päälimmäiseksi kastiketta ja juustoraaste. Seuraavalla kerralla ehkä vielä enemmän auraa mukaan, ei meinaan maistunut voimakkaasti tässä määrässä. Ruokaa tuli 3.3 litran vuoka ihan piri pintaan
09.12.2007 - 15:10
 Simppeliä ruokaa taas tänään.Broilerin minuuttileikkeet valmiiksi marinoituna.Kypsensin uunissa 225 asteessa. Keitin pastan melkein kypsäksi ja lisäsin valutettuihin pastoihin prk ruokakermaa, VIAN parmesaanikastiketta ja kuivattuja yrttejä. Nää pasta ruuat on meillä kaikkien herkkua niin ettei kyllä jää kattilan pohjalle mitään,vaikka kuinka paljon tekisi ruokaa =). Varsinkin tämmöiset mihin sekotetaan ruokakermaa tai jotain juustokastiketta. Lisäksi tein perunasämpylätaikinan ja kun tulin kaupasta kotiin niin mies oli tehnyt sämpylät ja paistanut valmiiksi. Melkeen olisi ristin vetämisen paikka seinään :O. Kaikkea sitä tulee vastaan kun tarpeeksi vanhaksi elää.Meillä kun minä teen yleensä ruuat.Oli kiva yllätys!
30.11.2007 - 16:08
 250g lasagnelevyjä 150g juustoraastetta 3prk tonnikalaa paloina tomaattikastike: 500g yrttimaustettua tomaattimurskaa 2 sipulia 3 valkosipulinkynttä 3 rkl tilliä 2dl vettä yrttisuolaa oman maun mukaan 2tl sitruunapippuria 1 kalaliemikuutio valkokastike: 50g voita desi jauhoja litra maitoa yrttisuolaa osa juustoraasteesta Laitoin kattilaan kaikki tomaattikastikkeen aineet ja annoin muhia niin kauan kun valmistin valkokastikkeen. Valkokastikkeeseen sulatin rasvan,lisäsin jauhot ja annoin kypsyä hetken ja lisäsin maidon+yrttisuolan.Annoin kiehahtaa. Kasasin vuokaan kerroksittain lasagnelevyjä,kastikkeita ja tonnikalaa. Päälimmäiseksi jätin valkokastikkeen ja siihen loput juustoraasteet. uunissa 175 astetta ja tunti
18.11.2007 - 15:42
 500g pastaa 450g br.maustamatonta filesuikaletta(maustin herbamarella ja mustapippurilla) 150g savupekonia 2 sipulia 1tl jalopenorouhetta 1/4 osa aurajuustopalasta 1pss knorrin kana-aurajuustokeittoa Keitä pasta runsaassa vedessä melkein kypsäksi.Vähennä pussin ohjeesta 2-3 minuuttia. Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja kypsennä sipulin kanssa.Rasvaa ei tarvi lisätä kun pekonista irtoaa rasvaa. Paista samassa rasvassa myös br.filesuikaleet ja mausta.Tee keitto pussin ohjeen mukaan ja sekoita kaikki ainekset keskenään uunivuokaan.Laitoin päälle hieman juustoraastetta ja uuniin 225 asteeseen kunnes pinta on kauniin ruskea. Tästä annoksesta tuli 3litran vuoka täyteen.
14.11.2007 - 11:39
 Tänään tein pitkästä aikaa makaronimössöä,kun ei ollu kukaan käynyt muutamaan päivään kaupassa ja ruoka-aineet vähissä. Tässä mukana makaronia,jauhelihaa,punasipulia,sipulia ja valkosipulia. Mausteena dijonsinappia,tomaattipyrettä,jauhelihamaustetta ja lihaliemikuutio. En keittänyt makaronia erikseen,vaan kypsensin jauhelihan ja sipulit korkeareunaisessa paistinpannussa.Sinne mausteet ja makaronit ja vettä päälle.
19.10.2007 - 13:57
 n.300g spaghettia prk tomaattimurskaa 5dl kevyt ruokakermaa 400g jauhelihaa 4 valkosipulinkynttä 2 sipulia mozzarellapallo lihaliemikuutio mausteena käytin jauhelihamaustetta ja mustapippuria Laita spaghetit kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Paista jauhelihat ja sipulit tilkassa öljyä.Mausta hyvin.Saa olla aika mausteista ennen uuniin laittoa. Lisää tomaattimurska ja ruokakermat.Anna muhia hetken aikaa. Ota spaghetit pois kiehumasta ja kaada vesi pois.(saa jäädä raa aksi)Itse keitin 10 minuuttia. Sekoita ainekset uunivuokaan ja viipaloi päälle mozzarella uunissa puoli tuntia 200 astetta
10.10.2007 - 14:54
 kebabkastike: kebablihaa 500gr tomaattimurskaa prk 2dl vettä rkl kaprista 2 sipulia 4 aurinkokuivattua tomaattia 7 marinoitua valkosipulinkynttä(miedompia kun tuoreet) lihaliemikuutio mustapippuria
Kuullota tilkassa öljyä sipulit.Lisää muut aineet ja anna muhia sen aikaa kunnes valmistat juustokastikkeen.
juustokastike: 0,5dl öljyä 1dl jauhoja litra maitoa 100gr juustoraastetta Kuumenna öljy,lisää jauhot ja lisää maitoa vähitellen.Kun on kiehahtanut lisää juustoraaste. Kokoa kerroksittain lasagnelevyjä ja kastikkeita.Päälle 100gr juustoraastetta. 175 astetta ja 50 minuuttia.
07.10.2007 - 14:31
Tänään tuunailin eilistä pastasalaattia,kun tuli tehtyä taas ruokaa kun armeijalle. Lisäsin joukkoon mozzarellaa ja tomaatin pilkottuna.Nesteeksi laitoin vahvaa lihalientä johon sulatin 100g ruohosipulituorejuustoa ja kaksi munaa.Pinnalle yrttisekoitusta Ja sitten uuniin 200 astetta ja kunnes paistos on saanut kauniin värin
06.10.2007 - 12:17
 300g pastaa 300g palvikinkkua (ite käytin ehta porsaanpippuristafilettä) 2 suolakurkkua pala kurkkua 2 dl paprikasuikaleita (pakaste) 2 dl maissia puoli prk hillosipuleita kastike: 2 prk kermaviiliä 3 rkl majoneesia 2 rkl valkosipuli valkoviinietikkaa sitruunapippuria ja aromisuolaa
Keitä pasta ja jäähdytä Pilko muut aineet ja sekoita kastike Sekoita kaikki aineet kylmän pastan joukkoon.
27.09.2007 - 14:09
Tänään oli tuliset paikat ruuan laitossa,mutta onneksi lopputulos oli hyvä.Olin ostanut aiemmin ananas-chilikastikkeen jonka ajattelin tänään käyttää.Ruskistin broilereita ja kaalinsuikaleita öljyssä.Lisäsin kastikkeen ja annoin muhia.Maistoin ja auts!Oli niin tulista kun olla ja voi.Poistin chilit kastikkeesta.Lisäsin purkin ruokakermaa toisen mokoman maitoa ja ei auttanut.Lisäsin nuudeleita kypsymään sekaan.Nuudelien ollessa valmiita hokasin että kaapissa on kookosmaitoa.No puoli purkkia sitä ja tulikin hyvää.Kummasti vei tulisuutta pois.Tulista on vieläkin,mutta sopivasti.Tämmöistä siitä siis tuli
20.09.2007 - 10:45
 Ei ollut kotona muuta pastaa kun ihan makaronia,joten siitä sitten tein pikaruokaa. Keitin pussillisen makaronia melkein kypsäksi.Sekoitin joukkoon 5% ruokakermapurkin ja HK:N ehta naudanpaisti ja possun pippurifileleikkelettä suikaleina.Murustelin vuohenjuustoa joukkoon kanssa. Suolaa tuli tarvittavasti leikkeleistä,mutta mustapippuria rouhin joukkoon.
|
laskuri
 otettu käyttöön 4.10.07
sähköpostiosoite
enieminen(at)jippii(piste)fi
|