Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.05.2012 - 17:10

 

Esikeitin kilon verran parsakaaleja, jotka maustoin aromimausteella ja suolalla.

Päälle kypsää broilerinlihaa, kourallinen goudaa raasteena ja 1prk creme bonjour pippurista.

Uunissa 225 asteessa, kunnes pinta on kauniin värinen .n.10-15 minuuttia.

01.01.2012 - 02:52

4 isoa rosamunda perunaa kuorittuna ja lohkottuna

öljyä

grillimaustetta ja suolaa perunoihin

2,5 dl flora 15% ruokakermaa

4kpl broilerinfilettä

öljyä,suolaa,mustapippuria ja savupaprikajauhetta broilerille

Voitele vuoka öljyllä ja laita lohkotut ja maustetut perunat pohjalle.Sekoita pohjalla olevan öljyn kanssa.

Laita päälle suurin osa ruokakermasta, maustetut broilerinfileet ja loppu kerma.

Meidän uunissa tämä kesti kypsyä vajaan tunnin 175 asteessa.

08.11.2011 - 00:04

900g perunaa pienittyinä
1 iso sipuli pienittynä
600g broilerinfilesuikaleita(paistettuna ja hyvin maustettuna)
liemi:
2dl kermaa
4dl vettä
2 FOND ”DU CHEF kanaliemikuutiota
1rkl valkosipuli/chilikastiketta
n. 20 viherpippuria murskattuna
2rkl maizenaa

Laitoin kaikki ainekset sekaisin voideltuun uunivuokaan ja kaadoin päälle nesteen mausteineen.(Fond du chefin liotin tilkkaan kuumaa vettä)

Annoin kypsyä 200 asteisessa uunissa 1,5 tuntia. Nesteen määrä riipuu paljon minkä mallinen uunivuoka on kyseessä

03.09.2011 - 21:29

500g fusillipastaa

2 sipulia pilkottuna

1 punainen paprika pilkottuna

1prk Mutti fileoituja tomaattifileitä

400g naudan jauhelihaa

2 lihaliemikuutiota

2,5dl flora ruokakermaa

2dl maitoa

1rkl olympys yrttisekoitus

mustapippuria

2dl emmentaljuustoraastetta

Keitä fusillipastaa puolet normaalista keittoajasta.Paista jauheliha ja kuullota sipuli.Mausta ja lisää kaikki muut aineet paitsi juusto.

Anna porista kymmenisen minuuttia.Sekoita ainekset keskenään ja lisää myös juusto sekaan.Laita voideltuun uunivuokaan ja paista 225 asteessa vajaa puol tuntia.

Paistoin itse matalassa vuuassa ja neste riitti hyvin.Jos tuntuu ,että sitä on vähänlaisesti niin lisää vaikka maitoa.

 

19.08.2011 - 20:08

12 kpl lasagnelevyjä

kastike:

500g tomaattimurskaa

450g broilerinfilesuikaleita(mausta oman maun mukaan)

2 sipulia

2dl vettä

3,5dl ruokakermaa 15%

1½ kanaliemikuutiota

½ kuivattu chili

ripaus sokeria,mustapippuria,basilikaa

1 rkl olympos yrttisekoitusta

200g emmentaljuustoraastetta

Paista broilerinsuikaleet ja sipulit ja mausta.Lisää tomaattimurska ja mausteet ja anna muhia.Lisää ruokakerma ja kuumenna.

Kokoa uunivuokaan kerroksittain levyjä,juustoa ja kastiketta.

Paista 200 asteessa 50 minuuttia noin.

13.08.2011 - 19:11

n.500g perunaa suikaleina

1 kesäkurpitsa suikaleina

1 sipuli pilkottuna

5-6 aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna

100g fetajuustoa

200g naudan paistijauhelihaa

4dl 15% ruokakermaa

mausteina chiliä,suolaa,mustapippuria,olympos yrttimaustetta

uunissa 225 asteessa noin 50 minuuttia

04.06.2011 - 00:57

Tässä on kokilla ollut vapaapäivä ja ollaan menty siitä missä aita on matalin.Mutta herkkua silti saatu aikaan.

Yhdessä vuuassa on:

500g valmista perunasipuliseosta

100g kylmäsavulohta

75g juustoraastetta

valkopippuria

tuoretta tilliä

2,5 dl 15% ruokakermaa

Uunissa 200 asteessa vajaa tunti

14.04.2011 - 15:29

Nyt en voi,kun suositella kokeilemaan kyseistä makuyhdistelmää.Lasagnen tein kun ennenkin,mutta juustona oli cheddar ja jauhelihan sijalla soijarouhe.Rouheen turvotin kasvisliemessä,missä oli soijakastiketta ja punaviinietikkaa mukana.

16.03.2011 - 22:41

Tein lasagnen ihan sillain,kun yleensäkkin jauhelihasta,mutta korvasin jauhelihan soijarouheella.Annoin rouheen turvota vahvassa lihaliemi,tomaattipyre  ja soijakastike seoksessa.

Keitin soijarouhekastiketta liki tunnin ja mukana oli punaviiniä.

Ohje suurinpiirtein näin:

soijarouhekastike:

2dl soijarouhetta tummaa

loraus soijakastiketta

4dl vettä

lihaliemikuutio

rkl tomaattipyrettä

Laita soijarouhe turpoamaan kuuman veden ja mausteiden kanssa.

2 pientä sipulia pilkottuna

4 valkosipulin kynttä pilkottuna

1prk Pirkan yrttimaustettua tomaattimurskaa(tai tavallista murskaa ja runsaasti basilikaa)

samaisen prkl verran vettä

lihaliemikuutio

mustapippuria

ripaus sokeria,että taittaa tomaatin kitkeryyden pois

Kuullota sipulit ja lisää muut ainekset ja soijarouheseos mukaan.Mausta mielimausteella.Itse maustoin jauhelihamausteella.Lorauta sekaan punaviiniä tai punaviinietikkaa ja anna hautua tunnin verran.

Tee samaan aikaan valkokastike.

80g voita tai margariinia

80g jauhoja

ltr maitoa

Mausta aromisuolalla ja viherpippurilla.

Kokoa vuokaan vuorotellen molempia kastikkeita,lasagnelevyjä ja emmentaljuustoraastetta.(käytin 150g)

Lasagnelevyjä meni 12 kpl tähän kastike määrään.

Paistoin 200 asteessa noin tunnin ajan.

 

 

 

31.10.2010 - 01:52

Tervehdys täältäkin päin.Ruokaa on tehty joka päivä ja leivottukki on.Välillä kuvat ei onnistu sit millään ja niitä ei kehtaa tänne ees laittaa.Tai sit joskus tehdään niin tavis ruokaa ettei paljoa tartte tänne laitella ohjeita :).

Tässä pari arkista ruokakuvaa ja osviittaa miten ne tehdään.

Laatikkoruoka,jossa pääosissa peruna,sipuli,kananmuna ja maito.

Tein perinteisen kinkkukiusauksen eli perunaa ja sipulia suikaleina + kinkkusuikaletta.Maustoin mm.aromisuolalla,mustapippurilla.

Tein bechamelkastikkeen,johon murskasin keitettyä kananmunaa ja maustoin suolalla ja viherpippurilla.Kaikki sekaisin ja uuniin.

ainessuhteet olivat:

n.kilo peruna-sipulisuikaletta

300g palvikinkkuasuikalena

litra bechamelkastiketta ,jossa 5 kananmunaa

2dl ruokakermaa

175 astetta uunissa,kunnes hyvän väristä.

Tänään syötiin jauhelihakeittoa,Jossa oli jauhelihan lisäksi wok vihanneksia,perunaa,lihaliemikuutioita,vettä ja Amwayn tomaatti-basilikakastiketta.Mausteena chili/valkosipulitahnaa.

Ihanan tulista <3

Tässä yks päivä oli pitkäjyvästä riisiä,vihreetä paprikaa,maissia,punasta paprikaa,kanalientä ja marinoituja broilerinkoipia ruokana.Kaikki tuli kätevästi samaan aikaan uunissa.

Yks iltapala avokille:

paahdettua leipää

itse tehtyä jauhelihapihviä

tomaattia

kananmunaa

cheddarjuustoa

26.08.2010 - 01:31

Mul on ollu joku masennus päällä tähä kodin ruuanlaittoon.Siks en oo ruokaa pahemmin tehnyt ..tai oon ,mut pikasesti.

Tässä laitoin uuniin muusia valmispussin ohjeen mukaan tehden,mut tein löysäksi ja lisäsin mausteita.


Uunimakkaraan laitoin pizzakastiketta ja juustoa ja oli hyvää :P

23.06.2010 - 15:45

n.kilo varhaiskaalia

700g jauhelihaa

2 sipulia

pkt pekonia

2 kesäkurpitsaa

2-3dl puuroriisiä

pekoniliemijauheesta tehtyä lientä

jauhelihan maustoin pippurilla ja suolalla

Pilko kaali,sipuli,pekonit ja kesäkurpitsa.

Ruskistin jauhelihan ja sipulin ja maustoin.Käytin myös kaalisilpun pannun kautta ja pehmitin tilkassa öljyä.

Sekoitin voideltuun uunivuokaan kaikki ainekset ja lisäsin nestettä päälle n.7dl-litra.Riippuu hieman teetkö syvässä vai laakeassa vuuassa.

Lisäsin nestettä paiston aikana.

Uunissa 175 asteessa reilu tunti

22.06.2010 - 17:41

kilo perunoita suikaleina

300g sipulia silputtuna

pkt pekonia pienittynä

500g palvikinkkua suikaleina

5dl kermaa ja 2dl maitoa sekoitettuna

mausteena ranskanperunamaustetta ja mustapippuria

Kuori ja suikaloi perunat ja sipulit.Paista hetki pannulla öljyssä ja mausta.

Laita voideltuun uunivuokaan vuorotellen kinkkusuikaleiden kanssa.Kaada päälle kerma-maitoseos.

Paista 200 asteisessa uunissa alatasolla noin 45 minuuttia.Lisää pinnalle pilkotut pekonit ja nosta uunin lämpö 225.Paista vielä kymmenisen minuuttia,kunnes pekonit on ihanan rapeita.

Jos teet valmiista perunasipuliseoksesta,niin niitä ei kannata pannun kautta käyttää,kun pehmenevät niin nopeasti.

18.05.2010 - 19:40

Nyt on ollut jo hetken aikaa tarjouksessa espanjalaiset parsakaalit ja kesäkurpitsa,joten niistäpä sitten tehtiin meidän ruoka.Pekonit antoivat kivan maun myös.

2kpl parsakaalia

1 kesäkurpitsa

1 kukkakaali

pussin pohja pakasteporkkanoita

1pkt pekonia

100g emmentalraastetta

n.7dl valkokastiketta,jonka maustoin mustapippurilla,suolattomalla yrttisekoituksella ja sormisuolalla.

(perusohje valkokastikkeelle:

80g rasvaa

80g jauhoja

1 ltr maitoa)

Pilkoin kaalit pienemmiksi paloiksi ja höyrytin  muutaman minuutin verran.Pilkoin kesäkurpitsat ja pekonit.

Ladoin voideltuun uunivuokaan kasvikset,pilkotut pekonit ja päälle juustoraasteen.Päälimmäiseksi maitokastike+ loraus ihanaa basilikaoliiviöljyä.

Uunissa 200 asteessa n.½ tuntia.

Kastikkeen määrä vähän vaihtelee millaiseen vuokaan laitat kasvikset.Mulla oli laakea vuoka,johon helposti menee enemmän,kun pieneen ja syvään.


 

25.04.2010 - 02:11

Ekaa kerta tein uunijuustoa ja ihan maitojauheesta.Hyvää oli silti.

5 dl   vettä
4 dl   maitojauhetta
2 dl   kevytkermaa
2   munaa
1/2 tl   suolaa


Sekoita maitojauhe veteen, lisää kerma. Vatkaa joukkoon munat ja suola. Vatkaa tasaiseksi. Kaada voideltuun 1,5 litran vetoiseen uunivuokaan. Paista 175 asteessa, kunnes uunijuusto on hyytynyt ja pinta on kauniin ruskea (35 - 40 min). Tarjoa haaleana .

Ohjeen otin Valion sivuilta.

17.04.2010 - 17:09

Tänään syötiin kinkkukiusausta,jossa seassa silputtuja säilykejalopenoja.

Perunat ja sipulit käytin pannun kautta ja maustoin perunamausteella.

Kaks kiloa perunoita suikaloituna

3 sipulia suikaleina

2rkl jalopenosilppua

4,5dl ruokakermaa

2dl maitoa

pekoniliemijauhetta

perunamaustetta ja mustapippuria perunoiden maustamiseen

Laatikon paistoin tässä vuuassa kansi päällä ja kypsyikin tosi nopsaan.225 asteessa reilu puol tuntia.

14.02.2010 - 00:57

1,5 kiloa Pirkan valkosipuliperunoita

500g saksanhirvikäristystä kypsennettynä

2 sipulia pienittynä ja kuullotettuna

6dl kermaa

mustapippuria ja suolaa

Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain, mausta ja kaada kerma päälle.

Uunissa 200 asteessa noin tunnin.

14.02.2010 - 00:55

Tein eilen tarkotuksella ison satsin perunamuussia, jota sitten tänään vielä hyödynnettiin.

Löysensin muussia maidolla, lisäsin kananmunan,paljon kuivattua ruohosipulia ja Savupoikien savuliharouhetta.

Päälle korppujauhoja ja muutama nokare voita.Uunissa 225 asteessa n.20 minuuttia.

12.02.2010 - 23:34

Melki joka päivä on tullut ruokaa laitettua,mutta suurin osa ohjeista täältä jo löytyykin.Tietty jotain mausteissa eroja saattaa olla.Tuossa muutamia kuvia näistä pikasista arkiruuista,kun nälkä on,mutta ei jaksais mitään tehdä.Tänään tein tuon pikkasen voikkarikakun,josta riittää kolmelle ;)

-lohkoperunat ja hyvä salaatti maistuu aina

-kotitekosia hamppareita paahtoleivästä tällä kertaa

-kasvislasagne,jonka unohdin postata ja ohjetta en muista enään :(

-kinkkuvoikkari perustäytteillä,joita löytyy voileipäkakut osiosta

-hedelmäistä fetasalaattia(omenaa,viinirypäleitä ja mangoa oli ainakin)

-täytettyjä patonkeja lihapullilla

-kalapuikkoja mozzarella/paprikakastiketta

-valkosipuliperunoita ja broileria

14.01.2010 - 19:14

Tässä taas yhdenlainen versio broilerilasagnesta.<3

Ohje on tosi isoon lasagnemäärään.Puolittakaa ohje suosilla,jossei ole 10 henkilöä syömässä.


kg hunajamarinoituja broilerinfilesuikaleita
3 sipulia
litra maitoa
5dl ruokakermaa
iso purkki herkkusieniä
2dl pilkottua paprikaa
370g yrttitomaattimurskaa
2dl kanalientä
5rkl thai sweet chilisaucea
3rkl currya
aromisuolaa
2rkl cajunmaustetta
500g juustoraastetta
24 lasagnelevyä


Kypsennä broilerit ja kuullota sipulit.Lisää herkkusienet,
paprika,kanaliemi,maito,ruokakerma ja mausteet.Anna porista hellalla hetken.
Kokoa voideltuun vuokaan kerroksittain kastiketta,juustoja ja lasagnelevyjä.
Mulla oli yhtenä kerroksena pelkkää tomaattimurskaa ja juustoa.
Uunissa 200 asteessa noin tunti.

Toki kastikkeen voi suurustaa,jos haluaa,mut sitä ei tartte.Juusto saostaa sen mukavasti.

Ja maistakaa kastiketta ennen lisäämistä.Tää oli just sopivaa meidän makuun,mut oomme tottuneet chiliin ja saattaa olla et on liian väkevää jollekkin.Ja mausteissa on eroja.

Lisänä meillä tuoretta mangoa,tomaattia ja kurkkua.

02.12.2009 - 20:48

reilu kilo perunoita ohuina viipaleina(maustamiseen perunamaustetta)
500g jauhelihaa(maustoin grilli ja jauhelihamausteella)
iso sipuli pienittynä
rkl valkosipulirouhetta(liota hetki kuumassa vedessä
2 tomaattia
2 kananmunaa/6dl maitoa/loraus soijakastiketta/cajunmaustetta

Viipaloi perunat ja pyörittele hetki pannulla tilkassa öljyä ja mausta.
Paista ja mausta jauheliha+sipuli
Laita voideltuun uunivuokaan kerroksittain perunoita ja jauhelihaa.Tomaatit laitoin noin puoleen väliin.
Kaada päälle maustettu munamaito ja paista uunissa 225 asteessa n.tunti.

19.11.2009 - 17:46

Täällä velloo joku mahapöpö ja ruoanlaitosta oli kiva päästä helpolla.

Savupojilla on tosi hyvän makusta savuliharouhetta myynnissä ja nyt sattui oleen vielä tarjouksessa,joten siitä sit ruoka.

kilo perunasipulisekotusta

300g savuliharouhetta

2prk ruokakermaa

mustapippuria

(lisäsuolaa ei tarttenu,kun rouhe oli suolaista)

juustoraastetta ja tomaattia kiusauksen päälle


salaatissa:

amerikansalaattia

kurkkua

kirsikkatomaattia

persimon hedelmää

keitettyjä ja maustettuja kikherneitä

09.10.2009 - 23:01

Kyllä hyvää ruokaa saa tehtyä kaupankin puolivalmiista tuotteista.

Tähän käytin reilun pussin Pirkan valkosipuliperunoita

200g kebablastuja

2prk ruokakermaa

(suolaa,mustapippuria)

Kaikki sekasin uunivuokaan ja uuniin 225 asteeseen vajaa 40 minuuttia.

05.10.2009 - 00:06

300g makaronia keitettynä

5dl maitoa

2dl ruokakermaa

suolaa

150g kermajuustoa raasteena

100g ruohosipuli tuorejuustoa

Sekoitin keitetyn makaronin joukkoon maito/kermaseoksen ja juustot.Suolaa lisäks ja uunivuokaan.

Laitoin korppujauhoo päälle ja 225 asteessa uunissa vajaa puol tuntia.(Ei tartte hyytyä vaan löysää saa olla)

23.09.2009 - 16:59

n.kilo perunoita viipaloituna

400g naudan jauhelihaa

125g mozzarellajuustoa(yks pallo)

100g kermajuustoa raasteena

½ pötkö vuohenjuustoa

3,5dl 4% ruokakermaa

Paistoin jauhelihan tilkassa öljyä ja maustoin grillimausteella.

Laitoin voidellun uunivuuan pohjalle ½ perunaviipaleista ja päälle valkosipulirouhetta ja pihvimauste rouhetta.(mustapippurirouhe,paprikarouhe,sinapinsiemen,korianterirouhe,sipulirouhe paahdettu ja chilirouhe)

Sitten maustettu jauheliha ja mozzarella ja vuohenjuusto.Päälle loput perunat,hieman suolaa myllystä ja juustoraaste.

Lopuksi ruokakerma ja uuniin 225 asteeseen noin 50 minuutiksi.

03.09.2009 - 17:27

2 isoa kesäkurpitsaa

1 sipuli

400g paistijauhelihaa

jauhelihamaustetta,mustapippuria ja aromisuolaa

emmentaljuustoa

Viipaloin kesäkurpitsat juustohöylällä,ruskistin jauhelihan ja sipulisilpun ja maustoin jauhelihamausteella.

Laitoin puolet kesäkurpitsasiivuista voideltuun uunivuokaan ja myllystä pippuria päälle+aromisuolaa.

Kerros juustoa ja maustettu jauhelihaseos.Päälimmäiseksi loput kesäkurpitsasta,mausteet ja juustoa.

Uunivuuan päälle folio ja uuni 225 asteeseen.Pidin noin ½ tuntia.Ihan lopussa otin folion pois,niin juusto ruskettui kauniisti.

16.08.2009 - 09:35

reilu kilo perunoita
300g palvikinkkua
1rkl kuivattua paprikarouhetta
4rkl keittomaustetta(kuivattua porkkanaa,palsternakkaa,purjoa,sokerihernettä,savoijinkaalta,persilja,vihreä ja punanen paprika,leikkopapu,tomaatti ja selleri)
mustapippuria
50g aurajuustoa murusina

liemi:5dl pekonilientä
5rkl kastikejauhe vaalea
½tl chilijauhetta

Pilko perunat ja kinkut ja laita kerroksittain uunivuokaan.
Sekoita kylmään pekoniliemeen kastikejauhe ja chili.
uunissa 200 asteessa 1,5 tuntia

29.07.2009 - 21:30

Tänään syötiin lasagnea pitkästä aikaa,mutta tein vaan yhen kastikkeen,niinkuin nykysin melki aina.
Ihan yhtä hyvää on,mutta huomattavasti nopeampaa ja helpompaa tehdä.

tähän lasagneen käytin:
12 lasagnelevyä
400g jauhelihaa
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
500g tomaattimurskaa
2,5dl vettä
1 lihaliemikuutio
8dl maitoa
200g juustoraastetta
mausteina käytin kuivattua basilikaa,mustapippuria,suolatonta lihamaustetta ja rouhettua pihvimaustetta.
Kaksi viimeisintä oli semmosia mausteita maustepörssistä,joita kokeilin ekaa kertaa.

Paistoin jauhelihan ja sipulit.Lisäsin kaikki muut aineet,paitsi maidon ja juustoraasteen.
Annoin porista vajaan kymmenen minuuttia ja lisäsin maidon ja kuumensin seoksen.
En suurustanut millään,mutta halutessaan niin voi tehdä.Kannattaa maistaa kastiketta vielä maidon lisäämisen jälkeen.
Itse ainakin lisäsin mausteita roimasti lisää.
Vuokaan kerroksittain kastiketta,juustoraastetta ja lasagnelevyjä.Päälimmäiseksi kastike ja juustoraaste.
Uunissa 175 asteessa vajaa tunti.

Lisänä salaattia,jossa käytin ekaa kertaa pinjansiemeniä.Hyviä oli ja ei semmosia kovia mitä kuvittelin.

 

25.06.2009 - 14:43

Uuniin menossa:

vajaan tunnin uunissa olon jälkeen:

600g varhaiskaalia
300g jauhelihaa
2 sipulia
1,5dl quinoaa
150g grillattuja vihanneksia(Pirkan valmistama pakaste jossa mm.
paprikoita,kesäkurpitsaa,munakoisoa)
2rkl siirappia
suolaa
3dl pekonilientä
1dl maitoa
pinnalle voinokareita(ite laitoin juoksevaa margariinia)
Paista pannulla sipulit ja jauheliha ja mausta maun mukaan.
Keitä quinoat.(1,5 dl jyviä ja 3dl vettä n.15 min)
Pyörittele pilkottuja kaaleja tilkassa rasvaa paistinpannulla ja sekoita kaikki ainekset uunivuokaan.
Lisää siirappi ja nesteet.
Uunissa 175 asteessa n. 50 minuuttia.

Ilman jauhelihaa tästä saa maukkaan kasvisruuan.

20.05.2009 - 14:04

4 pientä keitettyä perunaa

1kg Lidl broccolisekotusta

puolikas pienestä varhaiskaalista

2,5dl becel ruokakermaa

3dl maitoa

2 kanamunaa

loraus vasikanlihafondia

400g paistettua ja maustettua jauhelihaa

n.60g aurajuustoa

n.60g juustoraastetta

Voitele uunivuoka ja laita sinne broccolisekoitus,perunat,varhaiskaali pilkottuna,aurajuusto ja jauheliha sekaisin.

Kaada päälle kerma,vasikanlihafondi ja munamaitoseos.Pinnalle juustoraaste.

Uunissa 225 asteessa,kunnes liemi on hyytynyt.Alle puoli tuntia meni meillä.Ei kannata liian kauaa pitää,että kasviksiin jää pieni purutuntuma.

 

20.04.2009 - 20:15

Tänään syötiin seipaistosta,jota oon tehnyt useammankin kerran.Yks ohje näkyy TÄÄLLÄ.Ite laitoin tällä kertaa kastikkeeseen enenpi sipulia ja paljon purjoa.Hieman mausteetkin taisi vaihtua.Periaate kuiteskin sama.

Kuva ei anna oikeutta tämmösille muusista jalostetuille laatikoille.Ne on tosi hyviä teki sit mistä vaan lihasta.

30.03.2009 - 18:57

Markelta sain hillittömän mieliteon kinkkukiusaukseen tänään.Ja se tehtiin sillai miten aita on matalin.Ei ollut tarpeeks aineksia jääkaapissa,joten pakastimen kätköihin kävi tie Kieli ulkona.Perunasipuli ja kasvissuikaletta löytyi joten niistä sit tällä kertaa.(ei kyllä oo yhtään niin hyvää,kun ite perunoista suikaloimalla)Lisänä palvikinkkusuikaleita ja ruokakermaa.Mausteina perinteinen suola ja pippuri+ vajaa desi chilisaucea.

19.03.2009 - 15:58

reilu kilo perunoita kuutioituna

700g broilerin filettä kuutioituna/paistettuna ja maustettuna(0,5tl chiliä ja 1tl curryä)

2 isoa sipulia pilkottuna

0,5tl valkopippuria perunoiden päälle vuokaan

1tl valkosipulirouhetta

nesteenä:

2,5dl vahvaa kanalientä(kuutiosta tein 1,5krt vahvempana mitä ohje sanoo)

2,5dl 4% ruokakermaa

ja lisäksi mausteina currya ja chilijauhetta 0,5tl molempia+valkosipulirouhe

Pilko perunat,sipulit ja broilerit.Kypsennä broilerit pannulla ja mausta.Laita uunivuokaan kerroksittain perunaa,sipulia ja broileria.Rouhi perunakerroksen päälle valkopippuria.Lopuksi lisää neste.Paista uunissa 200 asteessa 1,5 tuntia.Meillä tätä syötiin höyrytettyjen parsa- ja kukkakaalien kanssa.

Ruoka oli tulisuudessaan mediumia.Meille just sopivaa,mutta mausteiden määrää voi vähentää,jos ei ole tottunut vahvoihin makuihin.

28.02.2009 - 23:53

paahtoleipää
2 pkt kevyt nakkeja
dijonsinappia
ketchuppia
valkosipulirouhetta ja pizzamaustetta
2 kananmunaa
1 kermaviiliprk
cajunmaustetta,aromisuolaa
120g juustoraastetta
50g aurajuustoa
1,5 tomaattia
Vuorasin n.20x20cm kokosen voidellun vuuan paahtoleivillä.(4 mahtu mulle)
Päälle dijonsinappia ja ketsuppia veitsellä levittäin.Päälle pilkottuja nakkeja,(mulla paljon)
Sen päälle valkosipulirouhetta ja pizzamaustetta.Pilkotut tomaatit ja kermaviili/munaseos johon olin sekoittanut juustoraasteen.
(ja maustanut)
Uunin 225 asteeseen,kunnes pinta hyvän värinen.Vajaa puoli tuntia meni.
Ohjeessa määrät on kummallisia siitä syystä,että käytin kaapista aineksia pois.Korvaa ihmeessä joku aines toisella,jos sitä ei ole tai vähennä sitä.

24.02.2009 - 14:34

kilo kuorittuja ja viipaloituja perunoita
500g kasviksia(mulla porkkanaa ja aurinkokasvispussi)
400g broilerin maustettuja filesuikaleita
6 valkosipulinkynttä
2 sipulia
1 kuivattu chili
valkopippuria
1tl jeeraa
perunamaustetta
2dl ruokakermaa
3,5dl kanalientä
Kuullota perunaviipaleet ja sipulit pannulla tilkassa öljyä ja mausta.Kypsennä myös broilerisuikaleet.
Lado kerroksittain uunivuokaan ja kaada päälle neste.Paista 200 asteessa 1,5 tuntia
Huom:mausteita saa laittaa aika reilulla kädellä.

08.02.2009 - 15:37

Spaghettia keitettynä

tomaattista voimakkaan mausteista jauhelihakastiketta(sipulia,valkosipulia,chiliä,cajunmaustetta mm.)

emmentaljuustoraastetta

Kaikkia näitä kerroksittain uunivuokaan.200 asteeseen,kunnes pinta on kauniin ruskea.

06.02.2009 - 12:39

400g makaronia

pkt Hk sinistä

2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

1tl samba oelekia

2dl paseerattuatomaattia

1dl 4%ruokakermaa

2 kanamunaa

lihalientä

emmentalraastetta

Keitä makaronit melkeen kypsiksi.Kuullota sipulit ja makkarat tilkassa öljyä ja lisää makaroonien joukkoon.Laita seos voideltuun uunivuokaan.Sekoita joukkoon paseerattutomaatti,ruokakerma,sambaoelek ja kanamunat.Lisää lihalientä niin, että makaroniseos peittyy kunnolla,sekoita.Ripottele päälle juustoraaste.Paista uunin alaosassa 225 asteessa,kunnes liemi on hyytynyt ja pinta kauniin ruskea.

26.01.2009 - 08:23

Siinähän se melkeen otsikossa jo lukee mitä ruoka pitää sisällään. :)

uuniin menossa:

2pss valkosipuliperunoita(tai kilo perunoita viipaleina ja valkosipulia)
500g jauhelihaa
1,5prk kuorittuja tomaatteja
5dl lihalientä
1 punasipuli
2tl samba oelekia tai muuta chilitahnaa
2 valkosipulin kynttä
ripaus suolaa ja mustapippuria
jauhelihamaustetta jauhelihan maustamiseen

Tomaattikastike:
Pilko sipulit ja soseuta sauvasekottimella tomaattien,lihaliemen ja chilitahnan kanssa.

Ruskista jauheliha ja mausta.
Laita puolet perunoista voideltuun uunivuokaan.Päälle jauhelihat ja lopuksi toinen puoli perunoista.
Kaada tomaattikastike päälimmäiseksi.Ja ripottele kuivattua persiljaa.Uunissa 200 asteessa reilu tunti.

15.01.2009 - 19:26

lihakastike:
500g naudan paistia ohuiksi lastuiksi leikattuna
2 isoa sipulia
2 lihaliemikuutiota
200g keittojuureksia(Sulatin mikrossa ja muussasin sauvasekottimella.
Kätevä piilottaa juureksia,jos muuten ei oo kaikkien lempparia)
1prk kuorittuja tomaatteja
2.5dl vettä
1tl mustapippuria
1rkl basilikaa
1rkl rouhittua/kuivattua valkosipulia

Ruskista naudanpaistilastut tilkassa öljyä ja lisää sipulit.
Kuullota hetki ja lisää muut ainekset.Anna kiehua ainakin puoli tuntia,riippuen mitä lihaa käytät.
Tarkista maku ja lisää mausteita jos niin vaatii.


juustokastike:
n.4rkl voita
n.4rkl jauhoja
n.8dl maitoa
n.200g juustoraastetta

Sulata voi ja lisää jauhot.Kypsennä jauhoja hetki,mutta älä ruskista.Lisää maitoa
vähä kerrallaan ja lopuksi juusto.Mausta aromisuolalla.

Kokoa lasagne kerroksittain aina vuorotellen molempia kastikkeita ja lasagnelevyjä.
Laita alimmaiseksi kastiketta ja myös päälimmäiseksi.
Itse tein täysjyväisistä lasagnelevyistä.

13.01.2009 - 09:32

Tässä yksi ruoka,jota valmistaessa en edes aavistanut kuinka hyvää siitä tulee.
Tarkotuksena oli vaan käyttää broilerinfileet,
joissa oli menossa vkp umpeen ja edellis kesänä mökille ostetut rainbown currykastikepussijauheet.
Tykkään kyllä knorrin valmis currykastikkeesta,
mutta nää rainbowt ei oo oikeen mieleeni.Sen takia jääneet kaappiin lojumaan.
Tähän ruokaan ne sopivat vallan mainiosti ja nopeutti ruuan tekoa paljon.
Toki voit korvata valmispussit ja tehdä maitokastikkeen itse,maustat vaan currylla ja suolalla.

450g broilerin filettä suikaleina
2 sipulia pilkottuna
1rkl valkosipulirouhetta tai 4-5 v-sipulinkynttä
1tl punasta currytahnaa
9dl pussista tehtyä valmis currykastiketta+2dl ruokakermaa
150g emmentaljuustoraastetta
300g kypsentämätöntä kierremakaronia
4 porkkanaa raasteena
1 tomaatti kuutioituna
6 tippaa vihreetä tabascoa

KYpsensin tilkassa öljyä sipulit ja broilerit suikaleina.Lisäsin mausteet,tomaatin kuutioina
 ja porkkanaraasteen,kääntelin hetken.
Perään 9dl kylmää maitoa ja currykastikepussien sisällöt.Kiehautin noin 5 minuuttia.
Lopuksi sekoitin joukkoon ruokakerman,kun näytti liian paksulta.
Öljytyn uunivuuan pohjalle laitoin puolet pastasta,juustosta ja kastikkeesta.Päälle sama satsi.
Uunissa 200 asteessa ja 40 minuuttia.

05.12.2008 - 22:32


Tänään syötiin uunissa tehtynä possun ulkofilettä ja valkosipulista juustokiusausta.
n.700 g peruna-sipulisekotusta
suolaa,mustapippuria
100g valkosipuli tuorejuustoa(lidl)
2,5dl kevytmaitoa
n.50g aurajuustoa
fetajuustoa paketin loppu(n.30g)
Elikkä pakkasen ja jääkaapin pussien tyhjennys ruokaa.Hyvää tuli nam.Tuorejuusto saosti mukavasti kiusauksen ja ei kaivannut kermaa ollenkaan.

10.11.2008 - 14:45


400g kierrepastaa
400g naudanjauhelihaa
2dl maissinjyviä
½pkt aurajuustoa
jauhelihamaustetta
2 kananmunaa
lihalientä
Keitä pasta ja jauhelihat lihaliemessä.Mausta esim:jauhelihamausteella.(huomioi,että aurajuustosta ja lihaliemestä tulee suolaa)
Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja sekoita joukkoon maissit ja aurajuusto murusteltuna.
Sekoita kaksi kananmunaa ja litra hieman jäähtynyttä lihalientä.Kaada pastojen päälle.Uunissa 225 asteessa n.40 minuuttia.
Nesteen määrä riippuu paljolti minkälaiseen vuokaan teet laatikon.Itsellä oli isohko ja matalareunainen.

03.11.2008 - 16:06


1kg punajuuria
400g paistettua jauhelihaa(itse maustoin hieman)
100g sinihomejuustoa muruina
(50g juustoraastetta)
400g kreikkalaista joghurttia(tai ruokakermaa esim.)
2 sipulia pienittyinä
15 kierrosta mustapippuria myllystä
Keitä kilo punajuuria(noin tunti),kuori ja pilko tikuiksi.
Voitele uunivuoka ja laita sinne punajuuritikut,jauheliha,sinihomejuustomurut,sipulit pilkottuina ja mustapippurilla maustettu ruokajoghurtti.
Paista uunissa 200 asteessa reilu tunti.

Otin kuvan heti uunista oton jälkeen joten neste ei ollut imeytynyt tarpeeksi.Mutta siihen liemeen oli ihana dippailla leipää.Hetken kun olisi malttanut niin olisi tullut mukavampi kuva.

14.10.2008 - 14:16


400g palsternakkaa raasteena
400g peruna-sipulisekoitusta
400g jauhelihaa(jauhelihamaustetta maustamiseen)
aromisuolaa
100g mustaleima emmentalia raasteena
5dl maitoa
2 kanamunaa
Raasta palsternakat,ruskista jauheliha ja mausta.Sekoita
kaikki ainekset uunivuokaan ja liemi päälle
200 astetta ja n.tunti
Ensimmäistä kertaa kokeilin palsternakkaa muuhun kun keittoihin.Tuli oikeen maukasta ja ihanan"pehmeen" makuista.

01.10.2008 - 18:21

Onpa hankala keksiä ruuille nimiä,kun tekee vähän mitä kaapista löytyy metodilla.
Tytär uskaltautui syömään mun lisäksi ja hyvin maistui meille.


700g perunaa viipaleina
200g porkkanaa viipaleina
200g sipulia pilkottuna
1dl risottoriisiä
400g possunulkofilettä kuutioina(tai muuta lihaa)
3dl vahvaa lihalientä
2,5dl ruokakermaa
perunamaustetta

Viipaloi perunat ja porkkanat.Pilko sipulit.Pyöräytä pannulla tilkassa öljyä
ja mausta perunamausteella.
Sekoita kaikki ainekset uunivuokaan ja paista 200 asteessa.Itsellä meni 1.5 tuntia.

23.09.2008 - 16:54

Tässä ennen uuniin laittoa

Tässä uunista oton jälkeen

Tein eilen tarkotuksella paljon muusia,että saatais tänään tätä ruokaa.
Sekoitin muusin joukkoon raastettua kermajuustoa.
Välissä on paketillinen HK-kevyt sinistä,2 sipulia pilkottuna ja kuullotettuna ja n.2 desiä valmista pastakastiketta.(makuna tomaatti-sipuli)
Puolet muusista pohjalla,välissä tomaattinen kastike ja loput muusit päällä.
Uunissa 225 asteessa n.½ tuntia.
Tuon pastakastikkeen voi korvata vaikka maustetulla tomaattimurskalla.Meillä vaan sattui olemaan ton verran kastiketta jäljellä.

16.09.2008 - 16:48


Monet pitävät lasagnen laittoa aikaa vievänä ja hankalana.Esimerkiksi tätä ohjetta
seuraamalla lasagnen laitto on helppoa ja omasta mielestä nopeaakin näin esivalmisteluiden osalta.
Periaatteessa tämä ohje toimisi niinkin,että kaikki ainekset sekaisin teflonpinnotteiseen kattilaan ja antaa porista
kunnes ainekset kypsiä.

2 sipulia pilkottuna
3 porkkanaa raasteena
1rkl valkosipulirouhetta(tai 4 kynttä)
450g broilerin filesuikaleita(mulla hunajamarinoituja)
400g tomaattimurskaa
2dl kanalientä
185g punaista pestoa(lidl mulla)
6dl maitoa
(hieman vaaleeta suurustetta jos haluaa)
1rkl thai sweet chili saucea)
hieman herbamaren SPICY PIKANT  maustetta(itselle uutuustuote)
200g emmentalraastetta
15 täysjyvälasagnelevyä
Paista sipulit ja broilerinsuikaleet tilkassa öljyä.Lisää muut aineet lukuunottamatta juustoraastetta.
Ja anna porista kunnes raaste pehmenee.
Lado uunivuokaan vuorotellen kastiketta,juustoa ja levyjä.Jätä päälimmäiseksi
kastike ja juustoraaste.
Uunissa 175 astetta ja noin vajaa tunti.
Lisänä meillä hedelmäistä vihersalaattia.

02.09.2008 - 21:18



mausteet:

5dl pitkäjyvästä riisiä
8dl vettä ja 2 kalaliemikuutiota
150g pakastepinaattia
(keitä kunnes neste on imeytynyt riiseihin ja riisit on puolittain raakoja)
Sillä välin pilko:
pieni sipuli
20cm purjoa
400g pakasteseitä
Kun riisit on kiehunut lisää sekaan kalat,sipulit ja muut aineet.
2dl paprikasuikaleita
prk tonnikalaa paloina
prk kookosmaitoa
4dl maitoa
3 kananmunaa
1tl inkivääriä,chilimaustetta,aromisuolaa (itse laitoin reilut lusikalliset)
paljon tilliä
Kun kaikki on sekaisin laita voideltuun uunivuokaan.
Uunissa 225 asteessa 40-50 minsaa.
Mulla oli laakea vuoka joten nestettä meni paljon.Jos käytät kapeaa ja korkeaa vuokaa..vähennä nesteen määrää.

24.08.2008 - 16:11

400g makaronia(keitin lihaliemessä)
400g paistijauhelihaa
(maustoin dijonsinapilla(valkosipuli-persilja maku)
jauhelihamausteella)
4rkl paahdettua sipulia
1rkl valkosipulirouhetta
pussi kasvissuikaleita
liemenä:
2 kananmunaa ja ranskalainen sipulikeittopussi sekoitettuna veteen

Tuli ihana maku ton sipulikeittopussin ansiosta.

20.08.2008 - 20:38


Perus kinkkukiusauksen nesteeksi laitoin tomaatti-sipulipastakastiketta ja joukkoon porkkanasuikaleita.

08.08.2008 - 13:25



kilo peruna-sipulisekoitusta
4dl ruokakermaa
pss sipulikeittojauhetta
aromisuolaa
mustapippuria
pallo mozzarellaa
Sekoita keittoainespussi ja mausteet  ruokakerman joukkoon.Kaada peruna-sipulisekoituksen ja mozzarellapalojen päälle uunivuokaan.
225 astetta uunissa ja reilu tunti

Seit paistoin pannulla ja maustoin kalamausteella

07.08.2008 - 08:33

n.kilo kaalia
600g nauta-sika jauhelihaa
½dl puuroriisiä
2 sipulia
n.½ litraa lihalientä
3rkl siirappia
mustapippuria
(meiramia)
ja ite maustan jauhelihan aina jauhelihamausteella

Pilko kaali ja sipulit ja laita lihaliemen kanssa laakeaan kattilaan
ja anna kiehua n.½ tuntia.
Ruskista sillä välin jauhelihat ja mausta.
Sekoita ainekset keskenään ja laita voideltuun uunivuokaan,jonka pohjalle
on ripoteltu riisit.
Uunissa 200 astetta ja noin 50 minuuttia.Päälle voi laittaa nokareen voita.
31.07.2008 - 18:24


Taas tämmöstä nopeesti laitettavaa ruokaa."Kauhee nälkä" kuului tytön huoneesta....
Ei auttanu kun kaivella pakastinta ja jääkaappia.Tämmöstä syntyi ja aikaa meni vajaa tunti.
Jauhelihan maustoin punasella currytahnalla.Perunat ja juurekset oli suoraan pakastepusseista.nesteenä 5% ruokakermaa

08.07.2008 - 17:42


400g makaronia
kastike 1:
litra maitoa
tilkka öljyä
3rkl jauhoja
mozzarellapallo
aromisuolaa
valmistus:Laita öljy kattilaan ja lisää jauhot.Pyöräytä hetken,mutta älä ruskista.Lisää maito
ja kun kastike on suurustunut lisää mozzarella paloina ja aromisuola.

kastike2:
500g paseerattua tomaattia
300g kinkkusuikaleita
n.100g pekonia kuutioina
1sipuli
basilikaa,oreganoa ja lihaliemijauhetta
desi vettä
Kypsennä pekonit ja sipulit.Laita muut ainekset ja mausteet sekaan ja anna muhia hetken aikaa.Tarkista maku.

Laita voidellun uunivuuan pohjalle puolet molemmista  kastikkeista ja puoli pussia makaronia päälle.
Makaronien päälle loput kinkkukastikkeesta ja sen päälle loput makaronit.
Päälimmäiseksi loput maitokastikkeesta.Uuniin 225 asteeseen noin tunti

06.07.2008 - 16:08


Monet ihmiset vieroksuu broilerin ja perunan yhdistelmää,mutta hyvin ne sopii yhteen.
Ei aina tarvi olla riisiä..
Tänään tein laatikkoa,joka pienten esivalmisteluiden jälkeen kypsyy itsekseen uunissa.

reilu kilo perunoita siivutettuina
4 pientä kevätsipulia pilkottuna
kourallinen kuivattua paprikaa(tai tuoretta)
perunoiden maustamiseen perunamaustetta
400g maustamattomia broilerin filesuikaleita
maustamiseen garam masalaa ja paprikajauhetta
puolikas paketti arlan pehmeää fetajuustoa muruina
4,5dl kevyt ruokakermaa
Viipaloin perunat ja kääntelin hetken pannulla öljyssä ja maustoin.
Kypsensin hieman broilereita ja maustoin.
Ladoin kerroksittain vuokaan paprikaa,perunoita ja broileria.Fetajuuston laitoin myös väliin.
Päälle ruokakerma ja hieman pussin pohjalta juustoraastetta.
Broilerit ja perunat saa maustaa aika voimakkaasti,jos ei ruokakermaan lisää mausteita.
Periaatteessa perunat ja broilerithan voi latoa vuokaan ihan "raakoina"
käyttämättä pannulla jos niin haluaa.
Uunissa 200 asteessa n.1½ tuntia

18.06.2008 - 14:49


1kg perunasipulisuikaleita
3prk tonnikalanpaloja öljyssä(itsellä tillinmakuisia 2prk ja 1 sitruunapippurinmakuinen prk)
1prk kevyt ruokakermaa 15%
2dl kevyt maitoa
tuoretta tilliä
väliin hieman aromisuolaa
Jos et käytä sitruunapippurinmakuista tonnikalaa lisää myös pippuria.
Kaikki kerroksittain voideltuun uunivuokaan ja uuniin 225 asteeseen n.vajaa tunti

28.05.2008 - 14:39



n.litra keitettyä täysjyväpastaa
n.250g broccolisekoitusta
1 kesäkurpitsa kuutioituna
pallo mozzarellaa kuutioina
3 kanamunaa
1 litra vettä ja 2dl maitojauhetta(tai litra maitoa)
kuivattua ruohosipulia
aromisuolaa ja mustapippuria
Voitelin uunivuuan,jonka pohjalle laitoin kasvikset ja puolet mozzarellasta.Myllystä pippuria ja aromisuolaa päälle.Keitetyt pastat päälle ja loput mozzarellat pinnalle.Sekoitin munamaitoseokseen ruohosipulia ja kaadoin liemen vuokaan.Uunin laitoin 200 asteeseen ja pidin laatikkoa uunissa kunnes munamaitoseos hyytyi ja tuli kauniin väristä.
Lisänä paistelin Lidlin valmiita jauhelihapuikkoja pakasteesta.

19.05.2008 - 15:27
400g naudan jauhelihaa 10%
100g pekonia kuutioina
n.500g Lidlin broccolisekoitusta(on isoja paloja parsaa,kukkakaalia ja porkkanaa)
½ kesäkurpitsa kuutioina
n.kilo perunoita pieninä kuutioina
½ litraa vähäsuolaista lihalientä
garam masala maustetta
(1dl tomaattimurskaa)
Paistoin jauhelihan ja pekonin ja maustoin voimakkaan makuiseksi garam masalalla.
Laitoin vuokaan perunat,kasvikset ja lihat vuorotellen.Päälle kaadoin nesteen.
Uunissa 1½ tuntia 225 asteessa.
Kasvikset pehmenivät aika pehmeiksi,mutta perunat olivat juuri sopivan kypsiä.
(Meillä tekee kasvikset näin kauppansa paremmin)

10.05.2008 - 17:23



Makaronilaatikkoa A-luokan prinssinakeilla.Mausteena sipulia ja valkosipulia,joita keitin samassa lihaliemessä,kun makaroneja.Itse liemenä laatikossa oli muna-maitoa jossa mausteena tomaatti/mozzarella maustetta.Nopea ja helppo ruoka tuli kun itsestään,kun siivoilin keittiön kaappeja.Kaikkea sitä ihminen kaappeihin säilöökin....Olisi melkeen pitänyt kuva ottaa =D

29.04.2008 - 22:37


Perunoita viipaloituna kuorineen n.12kpl
grillimaustetta
yrttisuolaa
HK kevytsinistä
kanalientä
sipulia
kesäkurpitsaa

Viipaloin pestyt perunat/sipulit kuorineen ja pyörittelin grilli ja yrttimausteessa.
Laitoin uunivuokaan 225 asteeseen ja kaadoin 3dl kanalientä päälle.
Pidin 1 tunnin ja laitoin päälle makkarat ja kesäkurpitsaa
Lisäks pidin vielä toisen tunnin.Madalsin vielä lämpöö ja pidin kunnes tuli rapeita.
Tiedän,että sähköö kului,mutta tulikin hyviä..(saat nopeemmin valmiiksi,kun siivutat perunat ohuiksi ja pidät lämmön koko ajan 225 asteessa)

28.04.2008 - 18:51


kilo perunasipulisekotusta
600g jauhelihaa
½ kesäkurpitsaa kuutioina
sipuli pilkottuna
5dl lihaliemeä
maizenaa
3rkl tomaattipyrettä
jauhelihamaustetta oman maun mukaan
rkl valkosipulirouhetta
rkl jalopenorouhetta

Ruskista jauheliha,sipuli ja kesäkurpitsapalat.Mausta.
Lado perunasipulin kanssa kerroksittain uunivuokaan.
Päälle 5dl lihalientä(maizenalla suurustettuna)
225 astetta uunissa kunnes ihanan ruskeeta päältä.

Lisänä porkkanaa sitruunamehulla.Ihanan raikasta

24.04.2008 - 16:10


400g makaronia keittämättömänä
300g palvikinkkukuutioita
½ purjo pilkottuna
vettä
kanaliemijauhetta
kuivattuja aurinkokuivattuja tomaatteja pienenä kuutioina
2 isoa sipulia pienittyinä
5 rengasta ananasta pilkottuina
3 kananmunaa
loraus maitoa

Keitin makaronipussillisen makaronia vahvahkossa vähäsuolaisessa kanaliemessa.
Kaksi litraa vettä ja kanalientä 2x ohjeen mukaan.
Liemessä kiehu mukana sipulit ja aurinkokuivatut tomaatit.
Kun makaronit oli puoli kypsiä,kaadoin ne liemineen voideltuun vuokaan.
Tomaatit pilkoin saksilla pieniksi.
Lisäsin purjot,kananmunat,maito lorauksen.pilkotut ananakset ja palvikinkkukuutiot.
Uunissa 175 asteessa kunnes ihanan ruskeaa päältä. Yli tunti meni reippaasti.
(maitoa lisäsin sen takia,kun tykkään,että makaronit ovat reilusti nesteen peitossa ja laatikosta ei tule näin ollen kuivaa.Olisiko ollut n.desi)

03.04.2008 - 15:15


Eiliseltä jäi jauhelihakastiketta,joten tuunailin siitä uutta ruokaa täks päiväks.
Kastiketta oli n.litra.Lisäsin joukkoon kinkkusuikaleita, purkin tomaattimurskaa ja n.2 dl maitoa.
Mausteeksi mustapippuria,lihaliemijauhetta,aromisuolaa,chiliä ja oreganoa.
Annoin porista hetken hellalla ja kokosin uunivuokaan kerroksittain kastiketta,lasagnelevyjä ja juustoraastetta.(n.200g)
Uunissa 200 asteessa ja 30-40 minuuttia.

05.03.2008 - 15:05


Tein ihan perusmakaronilaatikkoa,mutta nesteenä taas vahvaa lihalientä tomaattipyreellä maustettuna.Jauhelihan maustoin jauhelihamausteella ja kuivatulla jalopenorouheella.Sekoitin mukaan 2 kananmunaa ja 100g juustoraastetta.

Laitan lihalientä yleensä niin paljon,että peittää makaronit kunnolla ja vähän vielä enemmänkin.tykkään,että makaronilaatikko ei ole "kuivaa" vaan ihanan pehmeetä ja löysähköä.
Uunissa 200 asteessa kunnes pinta kauniin ruskea.Ja annoin seisahtaa varttitunnin liedellä ennen syömistä.

04.03.2008 - 16:07


kilo perunasipulisekoitusta
2 valkosipulinkynttä
3 dl ruokakermaa
1 prk creme bonjour sipulista
palvikinkkukuutioita n.250g
kebablastuja n.250g
mustapippuria
Pilko valkosipulit ja sekoita muut aineet keskenään.
225 astetta noin tunti

20.02.2008 - 15:33



Tykkään tehdä pastaruokia enenpi kun tarpeeksi.Niistä saa sitten tuunattua uutta ruokaa ..
Eli tonnikalapastaan lisäsin kaksi kananmunaa,2,5 dl kalalientä,tilliä,kirsikkatomaattia,tuoretta basilikaa,juustoraastetta ja mustapippuria.Uuniin 225 asteeseen kunnes on hyvän väristä.

13.02.2008 - 14:01



täysjyvä riisiä 4dl
broilerin fileitä n.500g
2 smetanaprk
½ vihreä paprika
½ punainen paprika
3 pientä sipulia
4-5tl currya
3tl keskivahvaa salsakastiketta
mustapippuria
ripaus suolaa
1,5 dl juustoraastetta

Keitä riisit kypsiksi ohjeen mukaan kanaliemessä.
Pilko sipulit ja br.fileet.Laita tilkka öljyä pannulle ja lisää curry.
Pyörittele hieman ja lisää broilerit ja sipulit ja salsa.Lisää paprikat
paiston loppuvaiheessa+ mustapippuri ja suola.
Kun kaikki on kypsiä laita seos uunivuokaan ja sekoita joukkoon smetana ja juustoraaste
Uuniin 200 asteeseen ja noin puoli tuntia.
Itsellä oli hunajamarinoituja broilerin fileitä,mutta ilman marinaadia
olevat fileet on kyllä parempia.Pyyhin suurimmat marinadit pois omistani.
Päälle laitoin muutaman kirsikkatomaatin..
Hyvää muttei niin mitään kevyttä ruokaa,mutta välillä näin.Tän voi tehdä edellisenä päivänä valmiiks jääkaappiin ja sit ku tulee töistä ni laittaa uuniin.
Ainahan voi vaihtaa smetanan kevyeeseen ruokakermaan,mutta makuhan ei oo sit enään sama.Mun mielestä just smetana tekee tästä hyvää:P

12.02.2008 - 15:02


400g naudan jauhelihaa
3 pikku sipulia
2 porkkanaa
2 palloa mozarellaa
500g yrttimaustettua tomaattimurskaa
4rkl Pirkan keskivahvaa meksikolaista salsakastiketta(mun mielestä kyllä tosi ytyä)
2dl vettä
2dl kevyt ruokakermaa
2dl maitoa
200g juustoraastetta
prk viipaloituja herkkusieniä
1 vahva lihaliemikuutio
mustapippuria maun mukaan

Ruskista jauheliha,lisää sipulit,porkkanat,tomaattimurska,herkkusienet,vesi ja mausteet.
Anna muhia n.10 minsaa vähintään.(mieluiten tietty tosi kauan )
Lisää ruokakerma ja maito.Anna kiehahtaa.
Kokoa uunivuokaan kerroksittain lasagnelevyt,kastike,juustoraaste ja mozzarella.
Säästä päälimmäiseksi juustoraastetta.(ite laitoin päälle vielä puolikkaan punaisen suippopaprikan pilkottuna,kun alko nahistuun )
175 astetta ja tunti

Kylläpä oli helppoo ja nopeeta tän kertanen lasukan teko.
Ei tarttenu vahtia juustokastikkeen valmistamista.
Menee aika kärkeen jossei ekaks näissä lasagne kokeiluissani.

06.02.2008 - 17:11


1kg perunoita keitin ja muusasin.Lisäsin suolaa ja hivenen maitoa (n.1-2dl.)
400g naudan jauhelihaa+100g savupekonia ruskistettuna
2 sipulia
puolikas purjo silputtuna
mausteena mustapippuria ja suolaa.
Sekasin uunivuokaan ja uunin..225 astetta ja reilu puol tuntia


31.01.2008 - 16:20

Perus kinkkukiusaus perunasipulista ja kinkusta.Välissä paljon rucolaa ja mausteina mustapippuria ja herbamarea

25.01.2008 - 15:08


n.400g pastaa(itse käytin euroshopperin pikamakaronia)
400g naudan jauhelihaa
150g savupekonia
2 sipulia
purjon vihreä osa
5 tippaa vihreetä tabascoa
3rkl osterikastiketta

LIEMI:
litra vettä
2rkl osterikastiketta
1 lihaliemikuutio
125g juustoraastetta

1 kananmuna

Pilko pekoni ja sipulit.Paista pekonia hetki pannulla ja lisää sipulit ja jauheliha.
(öljyä ei tartte,kun pekonista irtoaa rasvaa)
Mausta tabascolla ja osterikastikkeella.

Kiehauta vesi,liemikuutio ja osterikastike.Sulata joukkoon juustoraasteesta suurin osa.
Voitele vuoka ja laita sinne raaka pasta ja jauhelihaseos.Sekoita.
Lisää joukkoon vähän jäähtynyt liemi ja kanamuna.
Päälle loput juustoraasteesta.
Uuniin 200 astetta ja 40 minuuttia.

14.01.2008 - 16:24

Tein 3 litran vuuan täyteen..
11-13 perunaa viipaloituna
2 sipulia
700g possun ulkofilettä ohuina viipaleina
mustapippuria
5dl vahvaa lihalientä jossa 1rkl tomaattipyrettä
175 asteetta uunissa  melki 3 tuntia pidin..

Lientä sen verran että suurin osa perunoista peittyy.Päälimmäiset saa jäädä kuiviksi.
Tuli valmiiksi jo aiemminkin,mutta näin liha oli mureampaa ja uunille oli muutakin käyttöä,kun pidin kauemmin päällä =)

20.12.2007 - 12:50

Tein määkin nyt sitten tätä,kun niin monet muutkin bloggaajat ovat tehneet. :)
Ja hyvältä maistu,kun pikkasen maistoin...Muuten sama ohje kun muilla,mutta piparkakkumausteen jätin pois.Ja onhan siellä taustalla jo perunatkin imeltymässä laatikkoa varten ;)Tässä ohje yhteen pikkuseen vuokaan:
1 valmis juuressosepötkö (Pirkan)tai 500g porkkanaa,selleriä,sipulia,lanttua ja palsternakkaa
1dl kermaa
1 muna
½dl maitoa
1½dl emmental juustoraastetta
1/4dl siirappia
hiven valkopippuria
½tl suolaa
1/4dl korppujauhoja
Kiehauta maito ja kerma ja lisää juusto..jäähdytä
Sekoita muut aineet ja lisää kiehauttamasi seos.
Paistoin 150 asteessa 2 tuntia ja sit lisäsin voinokareita päälle ja uuniin lämpöä 225 astetta hetken aikaa.

19.12.2007 - 14:42


400g makaronia
500g jauhelihaa
3 kananmunaa
1½ litraa vahvaa lihalientä
2rkl tomattipyretta
½ pakettia voimakasta koskenlaskijaa
jauhelihan maustamiseen yrttisuolaa,grillimaustetta,kuivattua chiliä ja
mustapippuria

Keitin makaronit vahvassa lihaliemessä.(3 kuutiota ja vähän alle 3l vettä)
Otin liemen talteen,jota jäi juuri 1½litraa.Sekotin liemen joukkoon sulatejuustopalat.
Jauhelihan ja sipulit kypsensin tilkassa öljyssä ja maustoin.
Kaikki sekaisin uunivuokaan ja neste+munat joukkoon.
200astetta ja tunti uunissa.

14.12.2007 - 13:43


Lanttulaatikko
1kg soseutettua  keitettyä lanttua
1 kananmuna
1dl siirappia
0,5dl vehnäjauhoja
1dl kermaa
100g voisulaa
1tl suolaa
0,5tl muskottipähkinää
0,5tl valkopippuria
Kaikki aineet sekoitetaan ja kaadetaan voideltuun vuokaan.Paistoin tunnin ja 175 astetta.Aattoaamuna paistan vielä toisen tunnin kun oon ottanut pakkasesta edellisenä iltana sulamaan.

Porkkanalaatikko
1kg keitettyä porkkanasosetta
4dl riisipuuroa
1 kananmuna
0,5dl siirappia
1dl kermaa
50g voisulaa
1tl suolaa
0,5tl muskottipähkinää
0,5tl valkopippuria
Kaikki aineet sekoitetaan ja kaadetaan voideltuun vuokaan.Paistoin tunnin ja 175 astetta.Aattoaamuna paistan vielä toisen tunnin kun oon ottanut pakkasesta edellisenä iltana sulamaan

11.12.2007 - 15:01


Tossa nimessähän ne tärkeimmät aineet jo tulivatkin,mutta tässä  loppulista

kastike:
1,4 litraa maitoa
0,75dl öljyä
1,5dl jauhoja
15 pakaste pinaattikuutiota
aurajuustopaketti
3tl sitruunapippuria
2sipulia
4tl allkrydda mausteseosta(yrttisuolan ja kuivattujen vihannesten/yrttejen sekoitus)
 3 prkl tonnikalaa
n.50g juustoraastetta pinnalle.
175 astetta ja tunti uunissa

Kuumenna öljy ja lisää jauhot ja sipuli.Kypsennä hieman,mutta älä ruskista.
lisää maito,pinaatit ,juusto ja mausteet.Anna juuston sulaa ja kastikkeen saostua.

Kokoa uunivuokaan lasagnelvyjä,tonnikalaa ja kastiketta päällekkäin.
Päälimmäiseksi kastiketta ja juustoraaste.
 Seuraavalla kerralla ehkä vielä enemmän auraa mukaan,
ei meinaan maistunut voimakkaasti tässä määrässä.
Ruokaa tuli 3.3 litran vuoka ihan piri pintaan

30.11.2007 - 16:08


250g lasagnelevyjä
150g juustoraastetta
3prk tonnikalaa paloina
 tomaattikastike:
500g yrttimaustettua tomaattimurskaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
3 rkl tilliä
2dl vettä
yrttisuolaa oman maun mukaan
2tl sitruunapippuria
1 kalaliemikuutio
valkokastike:
50g voita
desi jauhoja
litra maitoa
yrttisuolaa
osa juustoraasteesta
 Laitoin kattilaan kaikki tomaattikastikkeen aineet ja annoin muhia niin kauan kun valmistin valkokastikkeen.
Valkokastikkeeseen sulatin rasvan,lisäsin jauhot ja annoin kypsyä hetken ja lisäsin maidon+yrttisuolan.Annoin kiehahtaa.
Kasasin vuokaan kerroksittain lasagnelevyjä,kastikkeita ja tonnikalaa.
Päälimmäiseksi jätin valkokastikkeen ja siihen loput juustoraasteet.
uunissa 175 astetta ja tunti

27.11.2007 - 19:22


Laittelin ainekset valmiiks jääkaappiin illalla ja kun tulin kotiin seuraavana päivänä ruoka oli valmista ;)
Elikkä perunoita n.kilo viipaleina ja valkosipulia.
Väliin kinkkusuikaleita ja edellistä ruokaa eli hirvipataa.
Nesteeksi 4dl ruokakermaa ja 2dl maitoa.
200 astetta ja reilu tunti uunissa.
Ja oli hyvää!

18.11.2007 - 15:42


500g pastaa
450g br.maustamatonta filesuikaletta(maustin herbamarella ja mustapippurilla)
150g savupekonia
2 sipulia
1tl jalopenorouhetta
1/4 osa aurajuustopalasta
1pss knorrin kana-aurajuustokeittoa
Keitä pasta runsaassa vedessä melkein kypsäksi.Vähennä pussin ohjeesta 2-3 minuuttia.
Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja kypsennä sipulin kanssa.Rasvaa ei tarvi lisätä kun pekonista irtoaa rasvaa.
Paista samassa rasvassa myös br.filesuikaleet ja mausta.Tee keitto pussin ohjeen mukaan ja sekoita kaikki ainekset keskenään uunivuokaan.Laitoin päälle hieman juustoraastetta ja uuniin 225 asteeseen kunnes pinta on kauniin ruskea.
Tästä annoksesta tuli 3litran vuoka täyteen.

16.11.2007 - 12:14

kilo perunoita suikaloituna
kaksi sipulia
kinkkusuikaleita
mustapippuria ja yrttisuolaa
2 ruokakermapurkkia
juustoraastetta päälle
Kaikki kerroksittain uunivuokaan.200 astetta ja 1,5 tuntia
11.11.2007 - 16:11



Aurajuustoperunat:
-2kg perunoita
-puoli pakettia aurajuustoa
-perunamaustetta
-4,5dl kevyt ruokakermaa
-2dl maitoa
Kuorin perunat ja suikaloin mandoliinilla.Käytin pannulla tilkan öljyn kera ja lisäsin perunamaustetta.Kerroksittain vuokaan aurajuuston kanssa.Päälle neste.
Uunissa 175 astetta ja 1.5 tuntia.
 Lisänä oli broilerin rintaleike hunajamarinadissa ja salaattia.(ruukkusalaatti,tomaatti,kurkku,keltainen paprika ja salaattijuustoa).Päälle tomaatti-mozzarellamaustetta.(oikeen joka paikan mauste.Toivottavasti Lidl myy jatkossakin)

30.10.2007 - 15:58


Eilen illalla tein perunamuusin valmiiksi ja paistoin riistakäristystä ja sipulia.
Laitoin kerroksittain uunivuokaan ja hieman korppujauhoja päälle.Tänään töiden jälkeen laitoin uuniin 225 asteeseen ja 20 minuuttia.Taas kerran helppoa ja hyvää =)

20.10.2007 - 21:01

Tänään vähän oikaisin ruuanlaitossa ja ostin valmiita valkosipuliperunoita.
1 kg valkosipuliperunoita
6 dl kevyt ruokakermaa
juustoraastetta  desi
400 g jauhelihaa
2 sipulia
mustapippuria tl
grillausmaustetta

Paistoin jauhelihan ja sipulit ja maustoin grillimausteella ja musta pippurilla.
Vuuan pohjalle puolet perunoista ja jauheliha/sipuli seos.Päälimmäiseksi loput
perunoista ja juustoraaste.Ruokakerma mukaan ja uuniin 200 astetta ja tunti

Lisänä mozzarellasalaattia.

19.10.2007 - 13:57


n.300g spaghettia
prk tomaattimurskaa
5dl kevyt ruokakermaa
400g jauhelihaa
4 valkosipulinkynttä
2 sipulia
mozzarellapallo
lihaliemikuutio
mausteena käytin jauhelihamaustetta ja mustapippuria
Laita spaghetit kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
Paista jauhelihat ja sipulit tilkassa öljyä.Mausta hyvin.Saa olla aika mausteista ennen uuniin laittoa.
Lisää tomaattimurska ja ruokakermat.Anna muhia hetken aikaa.
Ota spaghetit pois kiehumasta ja kaada vesi pois.(saa jäädä raa aksi)Itse keitin  10 minuuttia.
Sekoita ainekset uunivuokaan ja viipaloi päälle mozzarella
uunissa puoli tuntia 200 astetta

10.10.2007 - 14:54


kebabkastike:
kebablihaa 500gr
tomaattimurskaa prk
2dl vettä
rkl kaprista
2 sipulia
4 aurinkokuivattua tomaattia
7 marinoitua valkosipulinkynttä(miedompia kun tuoreet)
lihaliemikuutio
mustapippuria

Kuullota tilkassa öljyä sipulit.Lisää muut aineet ja anna muhia sen aikaa kunnes valmistat juustokastikkeen.

juustokastike:
0,5dl öljyä
1dl jauhoja
litra maitoa
100gr juustoraastetta
Kuumenna öljy,lisää jauhot ja lisää maitoa vähitellen.Kun on kiehahtanut lisää juustoraaste.
Kokoa kerroksittain lasagnelevyjä ja kastikkeita.Päälle 100gr juustoraastetta.
175 astetta ja 50 minuuttia.



18.09.2007 - 10:10


Ostin Lidlistä kesällä mandoliinin,,jolla tein nää peruna ja sipulisuikaleet.Tosi kätsä vehje.
Eli perunoita ja sipulia ja ruskistettua jauhelihaa sekaisin vuokaan.jauhelihan maustoin jauhelihamausteella.
Liemeksi vahvaa lihalientä jossa seassa tomaattipyrettä.

.

 

laskuri
Ilmainen www-laskuri
otettu käyttöön 4.10.07
.

 

 

 

ystävyydenosoitus
sähköpostiosoite
enieminen(at)jippii(piste)fi
vierailijat
Locations of visitors to this page
google
tilaa täältä
Ekun keittiö blogilistalla
Mainos